Etusivu

tiistai 20. toukokuuta 2014

Mikä ihana kamala helle!


Asumme maassa, jossa onneksemme ja iloksemme saamme nauttia neljästä vaihtuvasta vuodenajasta.

On kevät, jolloin luonto herää talven jälkeen horroksesta uudelleen eloon ja kukoistukseen. Luonto saa värit takaisin, linnut laulamaan ja maa tuoksuu, mitä se ei talvella ole tehnyt. Kesä saa kukat puhkeamaan kukkaan. Kadun varsille ja rakennuksien läheisyyteen ilmaantuu kauniit kukkaistutukset ja saamme nauttia kesän lämmöstä ja yöttömästä yöstä. Valo hellii meitä. Syksyn tullen luonto valmistautuu talveen ja lehtivihreä muuttuu kauniiksi ruskaksi. Luonto hehkuu eri väreissä. Kukat ovat lakastuneet, vain jotkut sitkeät syksyn kylmiä öitä kestävät kasvit jaksavat ilahduttaa meitä kukillaan pitkälle syksyyn. Talvella luonto lepää. Pakkanen antaa meille ihmisille kirpeän tuulahduksen kasvoja vasten ulosmentäessä. Lumi antaa valoa muuten pimeään. Jokaisessa vuodenajassa voi harrastaa eri asioita. Onnea on eri vuodenajat.

Vaihtuvat vuodenajat, tuovat mukanaan myös eri säätilat. Välillä paistaa ja aurinko hellii meitä säteillään ja lämmöllään. Välillä luonto tarvitsee vettä ja sitä tulee kuin saavista kaataen. Joskus pakkanen paukkuu ja loska lentää. Sää muuttuu aina. Ja kovin usein meidän ihmisten mielestä tuo sillä hetkellä oleva säätila on jostain syystä kehno. Milloin on liian kuuma tai liian kylmä, sataa liikaa, liian vähän tai on satanut jo liian kauan. Joskus sataa liikaa lunta ja joskus, kuten viime talvena, liian vähän. Harvoin tuo sää on aina kohdillaan.

Sää on helppo puheenaihe. Siitä voi alkaa jutella täysin ventovieraan kanssa paikassa kuin paikassa ja tilanteessa kuin tilanteessa. Kahvipöydässä kiusallisen hiljaisuuden vallitessa voi aina alkaa ihmetellä säätä. Mikä ihana asia tuo sää onkaan! Mutta miksi joillain ihmisillä on tapana valittaa tai nurista säästä, oli se millainen tahansa? Mehän emme voi millään tavalla vaikuttaa siihen mitä tuolta taivaalta minäkin päivänä niskaamme saamme. Ilmanaloja meistä kukaan ei voi hallita. Vai voiko nimenomaan se hallitsemattomuuden tunne ollakin se, miksi siitä tarvitsee valittaa? Vai onko se vain tapa, joka syystä tai toisesta on jäänyt päälle? Miksi siihen ei voi olla vain tyytyväinen ja hyväksyä sään sellaisena kuin se on? Ymmärrän, että varmasti viljelijöitä ottaa pannuun, jos sataa kaatamalla koko kesän ja sato märkänee maahan tai himohiihtäjiä, jos sitä toivomaa lunta ei koko talvena tule. Mutta, nämä eivät kosketa koko väestöä, vain osaa siitä. Ilman muuta pitkät hellejaksot koettelevat vanhuksia, sairaita ja pieniä lapsia, mutta yhtälailla kovat pakkaset aiheuttavat astmaattikoille ongelmia. Toimistossa, jossa ei ilmastointi pelaa, on taatusti tukala olla kolmenkympin helteillä puku päällä. Jokaisella meistä on varmasti joku vuodenaika, josta nauttii enemmän kuin muista, samoin kuin on säätilojen laita. Joku tykkää enemmän pakkaskeleistä ja toinen nauttii helteistä, mitä kuumempi sen parempi.

Elämää ei voi hallita, eikä kannata, ainakaan kaikilta osin. Säätä emme kukaan, koskaan, missään pysty hallitsemaan, joten eikö olisi kuitenkin vain paljon hempompaa nauttia siitä mitä milloinkin saadaan, kaikki kuitenkin vaihtuu aikanaan. Ei sitä hellettä enää talvella takuulla ole. No nähtäväksi nyt jää millainen ensi talvi on, kun näin nyt menin sanomaan! Kyllä asioita säästäkin voi vallan hyvin todeta ja puhuakin siitä, sitä en tarkoita suinkaan etteikö näin voisi tehdä. Aivan hyvin voi todeta "onpa ollut kuuma päivä, tässähän tulee ihan hiki", mutta sama asia "onpa hemmetin kuuma päivä, koska tää oikein loppuu", saa aivan eri fiiliksen myös kuulijalle ja taatusti myös itsellä tuo lämpö tuntuu vielä tuskallisemmalle.





Nautitaan elämästä ja säästä sen mukana sellaisena kuin se milloinkin meille näyttäytyy.

Ihanaa helteistä päivää lämmöstä nauttiville ja niille, jotka tästä eivät juuri välitä tai kuumuus saa voimaan huonosti, niin tsemppiä, vielä tulee viileääkin!

Minä lähen nyt ulkoiluttamaan paljaita varpaitani ruoholle... Ihanaa!




maanantai 19. toukokuuta 2014

Mitä on hiljaisuus?


Tänään tässä ja nyt.

Istun ja katson ikkunasta ulos. Kuulen kellon tikittävän taustalla. Tietokoneen ruutu hohtaa tyhjänä edessäni. Talo on täysin hiljainen, vain tietty tasainen humina kuuluu taustalta, se on sähkölaitteiden ääntä. Jääkaappi hurisee ja ilmastointi kohisee. Pihalta kantautuu autojen ja lasten ääniä sisään. Kuulen lintujen visertävän. Mitä on hiljaisuus? Onko hiljaisuus sitä, että kaikki ympärillä ovat hiljaa? Onko hiljaisuus sitä, ettei kukaan puhu tai pidä muuten ääntä itsestään? Vai onko hiljaisuus jo sitä, että televisio on suljettu ja radio kiinni? Onko hiljaisuutta vain luonnon rauhassa?

Mitä oikein on hiljaisuus? Mihin ihminen tarvitsee hiljaisuutta? 

Minä tarvitsen hiljaisuutta itseni kuulemiseen, sisimpääni. Harvoin minulla kuitenkaan on täydellisiä hiljaisuuden hetkiä. Nautin kyllä täysin siemauksin siitä, että välillä saan olla hetken yksin ja täysin hiljaa, niin että kuulen vain tuon sähkölaitteista lähtevän tasaisen hurinan ja kellon tikityksen. Kuin nyt ja tarvitsenkin sitä. Mutta suurin hiljaisuus lähtee sisältä. Ainakin minulla. Olen harvoin arjessani täysin yksin ja koska olen seurassa, on ääniäkin ympärillä. Uskon kuitenkin, että kun löytänyt sisäisen hiljaisuuden ja harjoittanut sitä, pystyy pysymään tyynenä ja rauhallisena tapahtui ympärillä mitä tahansa. Tämä ei tarkoita perusluonteen muuttamista rauhalliseksi. Toiset meistä ovat luonnostaan rauhallisia, toiset aktiivisia ja ulospäinsuuntautuneita, mutta sisäinen rauha ja hiljaisuus voi olla ihmisessä, vaikka hän olisi hyvin aktiivinen. Usein onkin sanottu, että vain hidastamalla ja hiljentymällä saa enemmän aikaiseksi. Hiljaisuutta voi siis olla hälinänkin keskellä. Vai voiko sinun mielestäsi?

Minä olen tarvinnut aikaa, jolloin olen saanut olla täysin hiljaa itsekseni, että olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja omia halujani ja tarpeitani. Nykyään, nautin tästä hiljaisuudesta. Siitä, että saan olla yksin ja että mieleni on myös hiljaa. Joskus hiljaisuus on pelottanutkin. Hiljaisuus voi mahdollistaa itsestään olevien tunteiden, ajatusten ja piilossa olleiden mörköjen esiintulon. Hiljaisuudessa ihminen antaa itselleen luvan pysähtyä, olla vain. Näin mieli asettuu ja rauhoittuu. Mieli ei voi asettua, mikäli se joutuu kamppailemaan jatkuvasti saadakseen tukahdetut halut ja toiveet pysymään aisoissa. Tai jos se joutuu tekemään töitä pitääkseen ikävät muistot piilossa pinnan alla, tai muuten taistelemaan monien arjen paineiden alla ja ongelmavyyhtien keskellä. Mieli voi mennä solmuun tuossa metelissä. Vain pysähtymällä syntyy hiljaisuutta, joka lähtee ihmisen sisältä. Hiljaisuutta, joka kantaa metelin ja hälinänkin keskellä. Meditointi on myös hiljaisuutta, sitä missä ihminen oppii rauhoittamaan mielen hälinää, saavuttamaan hiljaisuutta sisimpäänsä. Meditoinnin onkin sanottu muunmuassa laskevan verenpainetta, vähentävän stressiä, kohentavan elämänlaatua, lisäävän keskittymiskykyä ja onnellisuutta. Sillä on paljon hyviä vaikutuksia meidän ihmisten hyvinvointiin. Ylipäätänsä meditaation avulla voi jaksaa paremmin arjen haasteissa.

Kun löytää sisäisen hiljaisuuden, saa kosketuksen itseensä. Tapa millä sen löytää on jokaisen oma, joku löytää sen luonnossa liikkumalla, joku meditoimalla, joku istumalla omalla sohvallaan täydellisessä hiljaisuudessa, joku maalaamalla tai kirjoittamalla, katsomalla tulta tai veden pintaa. Hiljaisuudessa ihminen ankkuroituu itseen ja voi löytää paljon sisäisiä voimavaroja, joilla jaksaa paremmin vastata arjen vaatimuksiin. Hiljaisuuden avulla voi oppia nauttimaan tästä hetkestä, olemaan läsnä. Mutta ensin täytyy vain uskaltaa pysähtyä hiljentyäkseen.





Kiitos, että luit ajatukseni.

Ihanaa alkanutta uutta viikkoa!


lauantai 17. toukokuuta 2014

Pala arkea


Eilen tein sen! Pesin ikkunamme! No en jokaista, mutta joitain, ne likaisimmat. En erityisemmin pidä ikkunan pesusta ja suosiolla jätänkin väliin, jos yhtään sille tuntuu. Toki kun riittävän monta kertaa jättää väliin, niin ei sitä enää voi tehdä. No nyt minulla on syytä tuulettaa! Sain sen tehtyä ja vaikeintahan tuossa oli vain se aloittaminen.

Lähes kaksi kuukautta sitten laitoin kotiamme "kevät-kesä-kuosiin", mutta en siinä siivouksen yhteydessä jaksanut vaihtaa olohuoneen ja keittiön verhoja. Minulla on sellaiset Vallilan hellekesä-kankaasta tehdyt verhot, joista pidän ja siksi tahdon ne kesäksi vaihtaa. Ajattelin silloin, että otan vain pois nuo talvisemmat verhot ja laitan kun ehdin nämä kesäiset tilalle. On hieman jäänyt tämä operaatio. Mutta nyt sen tein!

Kuopuksemme oli haltioissaan uusista verhoista ja osoitteli pitkin päivää "ooh, oho" uusia verhoja. 6-vuotiaamme totesi eskarista tultuaan "oot äiti vaihtanu verhot". Juu, niinpä tein! Koululainen saapui kotiin, eikä huomannut mitään. Mietin kuinka jo lapsena olemme niin erilaisia, kuinka jokainen kiinnittää erilaisiin asioihin huomiota. Toinen huomaa ulkoiset seikat ja toiset eivät ehkä näe näitä ikinä, mutta saattavat kiinnittää huomiota vaikka sanottuun tai kirjoitettuun enemmän mitä toiset. Näinhän me opimmekin, toiset kirjoittamalla, toiset lukemalla ja toiset katsomalla tai tuntemalla. Jonkun ajan kuluttua mieheni saapui kotiin, eikä myöskään kiinnittänyt mitään huomiota verhoihin, jotka kuitenkin mielestäni isokuvioisina ovat hyvin selvästi erottuvat talvisista verhoistamme. Hetken kuluttua kysyin häneltä mitä hän pitää verhoistamme. "Ai, no ihan hyvännäköiset...en ees huomannu et oot vaihtanut ne. Mitkäs siinä ennen olikaan?" Niin... leveä hymy kaartui kasvoilleni. Olihan tämä aika herkullinen tilanne! Mieheni koetti pohtia oliko ne edelliset verhot ehkä ne ruskeat, jotka ovat meidän makuuhuoneemme verhot ja ovat siellä edelleen, vai ehkä ne mitkä olivat meidän entisessä asunnossa. Olemme asuneet neljä vuotta tässä nykyisessä kodissamme! Miehelläni ei todella ollut mitään käsitystä, että olemme olleet ilman verhoja kohta kaksi kuukautta! Mitä tähän voi sanoa?! Hienoa!


 
 
Tästä sitä hyvinvointia elämään myös syntyy - erilaisuudesta. Erilaisuus onkin valtava arjen voimavara. Toki eihän se jokaisen asian kohdalla aina sille tunnu, mutta erilaisuuden ansiosta arki pysyy tasapainossa, kun kiinnostuksen kohteet ja energiat jakautuvat eri tahoille. Harmittavan usein meillä on vain tapana toivoa, että lähimmäisemme toimisivat kuin me itse. Tai peräti, että he tietäisivät mitä ajattelemme! Itselle jokin tietty asia voi olla täysin päivänselvä, mutta se ei välttämättä ole sitä toiselle, vaikka arkea olisikin jaettu yhdessä vaikka kuinka ja kauan. Mistä toinen saattaisi tietää meidän tahtovan juuri tänään  sitä lihamureketta, josta emme ole koskaan ennen pitäneet. Mistä hän voisi tietää, että eväät unohtuivat tehdä, eikä töissä ole ehtinyt syödä mitään koko päivänä, ja kotiin tultuamme odotamme valmista kattausta. Ei kukaan voi tietää, ellemme kerro mitä haluamme ja odotamme. Usein juuri nämä sanomattomat odotukset toista kohtaan voivat aiheuttaa kahnauksia.

Jokainen meistä on erilainen ja jokainen myös muuttuu matkan varrella ja jokaisella on siihen oikeus. Vaikeinta saattaa olla havaita, että toiset ihmiset toimivat meille usein peilinä. Silloin, kun he ärsyttävät tavalla tai toisella voikin miettiä, onko tämä juuri se piirre, mitä itsessäni inhoan, tai mille en ole itsessäni antanut tilaa. Joku saattaa ärsyyntyä ja nähdä punaista pinnallisista ihmisistä, mutta todellisuudessa tämä voi olla sitä, ettei ole antanut itselleen lupaa nauttia ja iloita pienistä arjen yllellisyyksistä.

Itse näen erilaisuuden vahvuutena. Minun itse ei tarvitse kaikkea tietää ja hallita. Minä voin kysyä apua, kun en itse jotain osaa. Ei minulla ole mitään käsitystä, koska autoomme on öljyt vaihdettu tai tarvitseeko niitä koska vaihtaa. Enkä siitä huolta kanna. Mieheni tietää sen. Niin me olemme yhdessä erilaisia.


Ihanaa aurinkoista viikonloppua!

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Keho, mieli ja sielu!


Keho, mieli ja sielu! Onni, ilo ja arki! Kaikki yhdessä - toista unohtamatta, siitä on hyvinvointi tehty! Tämä on blogini kuvaus ja tästä minä uskon hyvinvoinnin syntyvän.

Blogini ulkoasu on ollut vielä melko pelkistetty ja hakee vielä omaa muotoaan. Tai minä haen sitä, mitä se tulee olemaan ja mitä minä haluan ja opin tekemään. No, eilen näitä eri vaihtoehtoja ulkoasun suhteen puntaroin ja kiinnitin huomiota tähän blogini kuvaukseen. Tajusin, että itselleni on selvää mistä ajattelen hyvinvoinnin koostuvan, mutta tämähän ei välttämättä ole teille kaikille muille selvää. Joten lyhyesti jotain tästä. Kaikkeahan hyvinvointiin liittyvää kirjoittelenkin jokaisessa postauksessani. Mutta siis asiaan.

Kehomme on se, joka meitä kuljettaa, mieli askaroi päämme sisällä ja sielu elää sisimmässämme.

Kehomme on viisas. Se tarvitsee oikeanlaista polttoainetta jaksaakeen. Sitä ei tulisi pitää kovin pitkään nälässä tai jatkuvasti ylensyöttää. Sille tulisi antaa mahdollisuus lepoon, eikä piiskata sitä jatkuvasti voimavarojen äärirajoille. Sitä tulisi hoitaa, kun se siitä ilmoittaa. Kun keholla on kaikki perusasiat kunnossa, se jaksaa kuljettaa meitä sinne minne haluamme, eikä jarruttele matkalla. Kehosta kannattaa siis pitää huolta. Se varoittaa meitä aina mikäli kaikki ei ole kunnossa. Jos emme osaa kuunnella sitä, se kertoo siitä vielä voimakkaammin, joskus sairastuttamalla meidät. Kaikkea mitä se koettaa kertoa, tulisikin ottaa vakavasti. Kehomme kautta tunnemme myös tunteemme. Mikäli näitä syystä tai toisesta ei ole kokenut, varastoituvat ne johonkin päin kehoa, odottaen ulospääsyä. Viisautta onkin kunnioittaa ja rakastaa omaa kehoaan.


Mieli puolestaan askaroi päämme sisällä. Mieli on se, joka saattaa kohista välillä huminallakin (mielen kohinasta voit lukea lisää täältä) ja voi olla vaikea ottaa selvää mikä oikein on syvintä itseä, eikä egon temppuja. Mieleen sekoittuu aina menneisyys ja tulevaisuus. Mieli ei aina ole tässä hetkessä, vaan sillä on taipumus aiheuttaa menneisyyden ja tulevaisuuden varjolla draamaa meidän elämään. Mieli on myös se, joka koettaa järkeistää asioita. Tietenkin järki on hyvä asia monessa suhteessa. On vallan järkevää katsoa katua ylittäessä oikealla ja vasemmalle. Mutta puhuttaessa esimerkiksi tunteista, unelmista ja haaveista, itsensä toteuttamisesta ym. tulee kuunnella sisintään, ei kannata aina järkeistää. Moni sisäinen haave tms. saattaa jäädä toteutumatta vain järkeään kuunnellen. Järki kun ei huomioi tunteita.

Sisämmässämme asuu sielu. Sielu on myös viisas. Se tietää meidän salaiset haaveet. Sielu ohjaa meitä sille tielle minne meidät on tarkoitettukin ja mihin haluamme. Sielua ei vain aina kuule tai edes välttämättä tiedä sen olemassa oloa. Sielua kuulee vain hiljaisuudessa. Tai ainakin minä tarvitsen siihen hiljaisuutta ja olen kuullut monen viisaammankin näin sanovan. Melun ja hälinän keskellä missä mieli on ottanut ihmisen kontrolliinsa, sielu odottelee hiljaa pysähtymistä ja hiljentämistä.

Uskon siihen, että voimme hyvin ainoastaan, jos kaikki nämä kolme tekijää ovat tasapainossa keskenään ja jokainen niistä yksinäänkin voi hyvin. Lisäksi vielä on ilo, onni ja arki, mutta kirjoittelen niistä lisää toisella kertaa. En puuduta teitä enempää tällä kertaa. Ja tämähän on vain minun näkemykseni asiasta, joku toinen voi olla eri mieltä ja näin pitää ollakin. Jokainen on kuitenkin viimekädessä itse oman itsensä  ja onnensa seppä.





Luut siis liikkeelle, mieltä käyttämään turvallisesti etenemisessä ja sielua kuunnellen pääset sinne minne sinun kuuluukin päästä!

maanantai 12. toukokuuta 2014

Rakasta, rakasta ja rakasta!



Nyt tulee salaisuus - lasken itseni kuuluvaksi aikuiseksi naiseksi, mutta - rakastan lastenelokuvia, hyviä sellaisia! Ja mikä hulluinta, eläydyin joihinkin niin, että silmäkulmani saattavat lopussa kostua. Niin, ihan totta! Voin vain kuvitella mitä ajattelet. Näissä hetkissä myös vanhemman poikani katse, kulmat hieman koholla ja syvä hengenveto kuuluvaan huokaisuun, kertoo usein kaiken mitä hänkin tästä ajattelee. Onneksi nuoremmat eivät tästä vielä välitä. Voin siis rauhassa eläytyä. Lastenelokuviin onkin niin helppo eläytyä, ainakin minun, näin aikuisena kun ne eivät suuremmin enää jännitä. Aikuisten jännityselokuvia nykyään harvemmin enää katselenkaan, sillä joudun usein rystyset valkoisena puristamaan mieheni kättä, sydämeni takoo tuhatta ja sataa ja hyvä kun muistan hengittää..niin vaan jännittää. No enivei.


Eilen katsoimme lasteni kanssa Frozen- elokuvan. Ihana elokuva, voin suositella ja miten selkeä sanoma siinä olikaan rakkauden voimasta. Miten helposti asiat voi ratkaista, kuin vain rakastaa! Ja kuinka helppoa anteeksianto onkaan, kun aidosti rakastaa ja antaa asian vain olla tämän jälkeen. Miksi me aikuiset jäämme niin usein vain sanojen tasolle niin rakkaudessa kuin anteeksiantamisessakin? Sydämen voimahan se on suurin voima kaikesta! Miten paljon meillä olisikaan opittavaa lapsilta! No ei kai tämä uusi tieto ole, mutta jälleen sain sen havaita.


Me saatamme jäädyttää itseämme, suojellaksemme omaa sydäntämme, mutta emme huomaakaan kuinka kauas jää meistä ulottuu. Myös muut ympärillämme voivat jäätyä tahtomattaankin, vaikka juuri heiltä odotamme tätä rakkautta. Kukaan ei kuitenkaan voi rakastaa sinua itseäsi, ellet rakasta ensin itse itseäsi, kunnioita ja arvosta juuri sellaisena kuin olet. Ei sillä, millaiset vatsamakkarat omaat, onko sinulla rakennekynnet tai treenattu kroppa tai viimeisen muodin mukaiset vaatteet, millään näistä ei ole merkitystä itsensä rakastamiseen. Sinun pitää hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet. Tämänhän me olemme saaneet syntymälahjana, olemme rakastettuja ja hyväksyttyjä juuri sellaisina kuin olemme. Eipä kukaan synnytyslaitoksella vastasyntyneelle ala huomautella ikävästä itkuäänestä tai liian vähäisistä hiussuortuvista. En ainakaan ole koskaan kuullut tällaisesta. Olemme maailman ihanimpia silloin! Jokainen! Me synnytään maailmaan juuri sellaisina kuin olemme. Se mitä meille sitten tapahtuu on meitä hoitavien aikuisten, vanhempien käsissä. Se millaiset eväät elämään saadaan lähtee jo kovin varhain. Muiden odotukset, vaatimukset, kyky ymmärtää ja taito rakastaa omana itsenämme luo meistä sen mitä olemme. Mikäli vanhemmat eivät kykene näkemään lasta omana itsenään, omine piirteineen, vaan ehkä omien täyttymättömien unelmien toivossa toivovat lapsestaan sitä tiettyä kiekkomestaria tai muuten menestyvää, tai he eivät itse ole sinut tunteidensa kanssa, eivät he pysty näitä hyväksymään lapsessaankaan. Tällöin lapsi jää vaille rakkautta ja hyväksyntää omana itsenään. Ympärille kehittyy valeminä. Se joka täyttää muiden odotukset ja miellyttää muita. Ihminen saattaa haalia ympärilleen liudan erilaisia asioita, saada aikaan kiireen itselleen, sillä ei tiedä mikä näistä on tärkeää, mistä oikeasti pitää. Arvot on hukassa – itseltä – koska se on se rakkaus, joka puuttuu. Vaikka ympärillä olisi kuinka rakastava puoliso, tämä ei korvaa sitä rakkautta mikä syntyy vain olemisesta, rakkaudesta itseään kohtaan, siitä että on juuri Se Joka On.  Uskon, että kun kykenee rakastamaan itseään, kykenee myös anteeksiantoon. Tällöin mikään ei uhmaa sitä syvintä sisintä itseään, sitä Oikeaa Minää. Pystyy antamaan anteeksi toisille kuin myös itselleen.

 
Tällaisia mietin elokuvan päätyttyä. Lyhyesti sanottuna rakasta, rakasta ja rakasta sinua itseäsi! Näin rakkautesi leviää myös läheisillesi. Mutta miten voi oppia rakastamaan itseään, jos ei ole näin tehnyt ja ympärille on ehtinyt kehittyä jo jonkinlainen valeminä? Jaa, siihen ei varmasti ole yhtä ja oikeaa vastausta. Jokainen löytää itse vastauksen tähän sisältään. Minulla se kävi niin, että katsoin kaikkia mörköjäni ja peikkojani suoraan silmiin ja totesin, ettei nämä ole minua. Olin vain kuvitellut ne osaksi minua. Sitten aloin hemmotella itseäni. Ensin pienillä jutuilla ja välillä vähän isommillakin. Annoin itselleni luvan nauttia. Ja hyväksyin itseni. Ja siitä se sitten pikkuhiljaa lähti. Rakkaus itseeni.


 




 
Että tällaista tällä kertaa. Rakkauden täyteistä päivää Sinulle!
 

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Suurta ja jaloa



Tahtoisin toteuttaa suuria ja jaloja asioita, mutta ensisijainen velvollisuuteni on toteuttaa pieniä asioita ikään kuin ne olisivat suuria ja jaloja.
                                                                                         — Helen Keller


Elämä koostuu niin pienistä palasista, niin pienistä hetkistä, niin pienistä sanoista ja teoista. Jokainen näistä pienistä asioista kokoaa suuren jalon elämän. Minun ja sinun elämän. Ei sillä mitä tapahtui eilen, ei sillä mitä tapahtuu huomenna, vaan sillä mitä tänään, tässä ja nyt tapahtuu, siinä on se merkitys, siinä on se suuruus. 

Kun pieni käsi ojentuu ja toivottaa sinulle onnea, se on suurta ja jaloa.

Oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille, äidinmielisille, mummoille, mummeille, isoäideille, joskus äitinä olleille ja äidiksi tuleville!

Ja ihan jokaiselle muullekin oikein ihanaa tätä päivää!
 

 




 

perjantai 9. toukokuuta 2014

Ole se mitä olet!


Alkuviikon metsäretkestä kimmokkeen saaneena kävin eilen uudelleen koiramme kanssa  metsässä kuuntelemassa hiljaisuutta. Oli hyytävän kylmä. Tai ainakin minusta tuntui sille. Tuuli humisi korviini, vedin takkia tiukemmin päälleni, eikä auringosta ollut tietoakaan. Nyt ei tullut mieleenikään istahtaa kannon nokkaan, olisin kai kohmettunut paikoilleni. Hieman kirosinkin mielessäni, etten ollut pukenut enemmän päälleni. Sitkeästi jotkin linnut ilmasta huolimatta pitivät kevätfanfaariaan. Muistelin tiistaista konserttia ja ajattelin kuinka kaunis ääni linnuilla oikeasti onkaan. Eikai kukaan voi laulaa niin kauniisti, ellei ole luota siihen, että saa olla se mikä on ja tehdä sitä mihin on luotu.

Vaikka oli harmaata, tuuli ulisi puiden latvoissa ja nuo latvat huijuivat hiljalleen tuulen mukana, tajusin kuinka luonto henkii silti seesteisyyttä. Edellisellä kerralla tunsin tämän sydämessäni, mutten osannut sitä vielä pukea sanoiksi. Luonnossa kaikki on rauhallista. Luonto ei uhoa, käyttäydy sopimattomasti tai kohtele huonosti ohikulkijoitaan. Luonnossa kaikki vain on. Mikään siellä ei kysy saako se olla oma itsensä vai pitäisikö muuttua joksikin muuksi. Luonto osaa taidon olla syvässä olemisen tilassa. Luonnossa kaikki on tyyväisyyttä. Tyytyväsyyttä siitä mitä on.

Me ihmiset puolestaan emme aina ole sitä mitä olemme. Pyrimme olemaan jotain mitä emme ole. On hetkiä, jolloin olemme juuri sellaisia kuin olemme. Omana itsenämme. Mutta on tilanteita, jolloin emme ole sitä mitä olemme, emme sano sitä mitä ajattelemme tai tee sitä mitä tahtoisimme. Vaan koetamme olla jotain muuta, jotta saisimme jotain muuta. Emme välitä toisistamme, huolehdi ohikulkijoista, sillä pohjimmiltaan emme kykene tähän, koska emme ole huolehtineet itsestämme. Kuinka olisimme voineet huolehtia itsestämme, ja voida hyvin, jos olemme yrittäneet olla jotain muuta mitä oikeasti olemme? Koskaan sisäistä hyvää oloa ei voi saada siitä, että on yrittänyt olla jotain muuta sen toivossa, että saisi esimerkiksi kunnioitusta, hyväksyntää tai rakkautta. Vain olemalla oma itsensä saa sisäistä hyvää oloa. Kunnioitus, hyväksyntä ja rakkaus tulevat tällöin automaattisesti. Kun olet oma itsesi, kunnioitat jo itse itseäsi, rakastat itseäsi ja hyväksyt itsesi. Tämä huokuu sinusta silloin jo ulospäin. Silloin muutkin kunnioittavat sinua. Se, että on täysin oma itsensä vaatii kuitenkin rohkeutta. Vaatii uskallusta olla yksin. Seistä yksin omana itsenään, vaikka kuinka olisi toisten ympäröimänä. Se kuka tietää olevansa kannettu, rakastettu ja hyväksytty omana itsenään uskaltaakin seisoa yksin. Seisoa yksin suuressakin joukossa. Seisoa omana itsenään. Silloin ei tarvitse yrittää olla jotain muuta. Sanoa jotain muuta. Tehdä jotain muuta. Silloin voi vain olla. Olla tyytyväinen siitä mitä on. Tehdä sitä mihin on luotu, mistä nauttii ja iloitsee. Niin ne kuusetkin metsässä seisovat, jokainen omanlaisena, rivissä, jonossa tai sekaisin, kukaan ei välitä siitä. Jokainen kuusi on vain omana itsenään, siinä paikalla missä on.

Ole sinä sitä mitä sinä olet. Niin minäkin olen. Aina en kuitenkaan ole ollut. Suunnan itseensä voi kääntää kuitenkin minä hetkenä tahansa ja missä tahansa. Juuri nyt on hyvä hetki. Aika olla oma itsensä. Kun on oma itsensä, löytää sisältää myös sen saman rauhan, joka huokuu luonnossa. Tällöin ei tarvitse kimpoilla puolelta toiselle, olla välinpitämätön toisia kohtaan, koettaa pysyä piilossa, erottua joukosta tai olla erottumatta joukosta. Tällöin voi olla vain oma itsensä. Silloin voi erottua joukosta tai olla erottumatta, mutta sitä ei tarvitse koettaa tehdä. Sitä vain on, sellaisena kuin on. Siinä se sisäinen rauha piileekin ja siitä se seesteisyys lähtee. Kun on oma itsensä ei levottomuutta enää ole. On vain minä itse.






Ihanaa tätä päivää Sinulle sellaisena kuin olet!

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Tunti luonnossa...


... ihanaa!

Tuutikki oli saanut Retkipaikasta haasteen lähteä tunniksi luontoretkelle omalta kotiovelta ja haastoi edelleen lukijansa tunniksi luontoon ja minähän tartuin haasteeseen!

Asumme alueella, josta on helppo lähteä metsään. Lapsemme nauttivat, joka kerta retkistä metsään ja ajattelinkin ottaa heidät mukaani. Ajattelin, että näin saan itse haasteen tehtyä ja lapseni pääsisivät metsään. Monta kärpästä samalla iskulla! Joku sisäinen ääni kuitenkin alkoi kolkutella minulle, että mene yksin. En kuitenkaan meinannut alkuun tätä kuunnella, kunnes tunne vain voimistui. Kun vanhinta poikaani tulivat kaverit hakemaan ulos, päätin että yksin minun on mentävä. Ja onneksi kuuntelin intuitiotani! En osannut aavistaakaan kuinka kauniin ja voimauttavan retken itseni kanssa tulinkaan tekemään.



Retkelle mukaani otin kuitenkin koiramme, eli ihan yksin en kuitenkaan lähtenyt matkaan. Tämä ei kuitenkaan sulkenut huomiotani pois metsän ääniltä, tuoksuilta, mahdollisuudelta vain olla ja istua kannon nokassa.




Linnut pitivät konserttia metsässä. Kaikkialla tuoksui jo aivan keväälle. Puissa ja pensaissa oli jo melko isot lehdenalut, huomasin vasta nyt. Kuljimme eteenpäin. Kunnes jäin istumaan ison kannon nokkaan katselle läheiselle lammelle. Joutsen pariskunta uiskenteli lammella. Jäin niitä katselemaan ja unohdin täysin ajankulun.



Siinä istuskellessani tajusin kuinka mahtavaa on yksinkertaisesti olla läsnä ja nauttia luonnon hiljaisuudesta. Jos olisin ottanut lapseni matkaan, tämä retki olisi ollut aivan erilainen. Varmasti mukava ja antoisa meille kaikille. Mutta vain itseni kanssa pystyin pysähtymään luonnon hiljaisuuteen tai "meteliin" mitä linnuista lähti. Luonto irrotti minut hetkeksi kaikesta tavanomaisesta ja arkisesta puuhasta. Siinä kannon nokassa istuskellessani saatoin rauhassa tehdä oman elämäni inventaariota kenenkään häiritsemättä.




Ja tämä kaikki oli ja on niin lähellä kotiani. Täytyy useamminkin pysähtyä metsään.

Sieluni lepäsi tällä retkellä, mieleni hiljeni ja kehoni pääsi liikkeelle. Onnea ja iloa arjessani, siitähän se hyvinvointi on tehty!

Kokeile sinäkin! Tunti luonnossa voi saada ihmeitä aikaan!

tiistai 6. toukokuuta 2014

Lapset, lenkkarit, aurinko... Mistä sinä olet kiitollinen?


Kolmen päivän tiivistahtinen opiskelu ja koko ajan ryhmässä oleminen tyhjensivät tämän naisen aivot niin, ettei mitään kirjoitettavaakaan ole ollut, vaikka samaan aikaan onkin tuntunut, että pää on ollut täynnä ajatuksia. Näinhän se elämä meneekin. Välillä on vauhtia, mutta hidastamalla ja hiljentymällä voi saada omat ajatukset omille paikoilleen, eikä kaikki ole yhtä sillisalaattia. Olenkin nyt tarvinnut aikaa hidastamiseen ja hiljaisuuden kuuntelemiseen, jotta olen kuullut itseäni.

Viikonloppuni oli ihana, vaikka samaan aikaan raskas. On hienoa oppia uutta, tavata ja kohdata uusia ihmisiä ja saada imeä uutta energiaa itseensä. Ryhmässä itsensä katsominen peiliin ja pohtiminen mikä tunne on minkäkin asian takana, on raskasta vaikka samaan aikaan erittäin antoisaa. Aina ei ole mukava tajuta toimivansa kuin omat vanhemmat ovat tehneet tms. Nämä ovat kuitenkin välttämättömiä käydä läpi, jotta voi elää omaa itsensä näköistä elämää. Olemme jokainen tavallaan vanhempiemme "vankina" siihen asti, kunnes tajuamme, että voimme itse vaikuttaa ja muuttaa tapaamme toimia. Usein vain toimimme tiedostamatta tietyllä tavalla, joka on peritty / opittu / omaksuttu omasta lapsuudenperheestä. Usein saattamme ajatella jostain asioista, että minä en ainakaan tee sitten niinkuin äitini tai isäni tekee, mutta todellisuudessa sama toimintamalli voi kuitenkin olla sama vaikka tapa tehdä asiaa olisikin hieman eri. Tämä vain ilmenee hieman eri asioiden yhteydessä. Tärkeää on kuitenkin tietää ja ymmärtää, että itse tekee ja luo nyt oman elämäänsä. Vaikka lapsena ei ole ollut mahdollisuutta valita, niin nyt aikuisena meillä jokaisella on tähän mahdollisuus. Niin sinulla kuin minullakin. Tästä syntyy hyvinvointia elämään. Vain omannäköistä elämää elämällä onkin mahdollista voida kokonaisvaltaisesti hyvin.

Kun elää omaa elämäänsä syntyy myös kiitollisuus siitä, mitä kaikkea onkaan saanut osakseen. Elämää osaa arvostaa ja sen mukanaan tuomia lahjoja. Tänä aamuna minä tunsin valtavaa kiitollisuutta siitä, että sain laittaa lenkkarini jalkaan ja lähteä saattamaan lapsiani kouluun ym. lintujen laulaessa ja auringon paistaessa. Siinä matkalla tutkimme oravan syömää käpyä. Niin pienistä hetkistä onni ja kiitollisuus elämää kohtaan koostuukin. Kiitollisuus, kuin myös onni, lisääntyy sitä mukaan mitä sitä käyttää. Olemalla kiitollinen väistämättä lisäät omaa hyvinvointiasi. Olemalla aidosti kiitollinen huomaa oman arjen onnen hetket.

Minun kiitollisuuden aiheet juuri tällä hetkellä ovat omat lapseni ja mieheni, oma fyysinen kunto sekä henkinen hyvinvointi, auringon paiste, hetken hiljaisuus, kauniit kukat ja luonto, ihana aamiainen... Olen kiitollinen niin monesta ja kaikki liittyvät tavalla tai toisella täysin  omaan arkeeni. Olen  kiitollinen elämästäni.

Mistä sinä olet tänään kiitollinen?





perjantai 2. toukokuuta 2014

Elämäsi on sitä mitä siitä teet


Tämä nainen on pakannut laukut ja suuntaa opintoviikonloppua kohti!

Eilen illalla pysähdyin miettimään tämän hetkistä elämääni, onko tämä sitä mitä haluan, haluanko vielä jotain muuta, olenko oikealla polulla, johtaako tämä sinne minne haluan, minne minä haluan, mitä minun sydämeni sanoo, olenko kuunnellut sitä... Ja totesin, kyllä on ja kyllä olen! Teen tällä hetkellä elämässäni juuri niitä asioita mitä haluan ja se tuntuu hyvälle. Joskus on vain tarpeen muistuttaa itseä siitä, ettei lopputulos ole se tärkein asia. Aina ei tarvitse tietää missä sitä on viiden vuoden tai edes vuodenkaan päästä. Mutta sillä on väliä mitä teet ja miten teet. Sydämessäsi tiedät milloin olet oikealla tiellä.

Olen jo jonkun aikaa kysynyt itseltäni aina elämäni "taite kohdissa", siis silloin kun en ole ihan varma suunnasta tai muuten tunnen epäröintiä, teenkö tätä siksi että pitää vai siksi että haluan? Tämän kysymyksen esittäminen itselle ja siihen rehellisesti vastaaminen voi antaa oikean suunnan elämään. Se voi muuttaa elämän perspektiiviä ja laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Kannattaapa siis kysäistä tätä itseltä, vaikka asiat olisivatkin hyvin. Voi yllättyä siitä, että asioita saattaakin tehdä siksi, että luulee näiden olevan oikein, luulee muiden toivovan tätä tai ulospäin kaikki näyttää hyvälle ym. Syitä tähän on monia. Omasta halusta toiminen tuo iloa elämään. Vaikka välillä olisikin stressiä, ei omasta sisäisestä halusta toiminen ole jatkuvaa puurtamista, vaan myös nautintoa. Kun tuntee itsensä, tietää mitä haluaa ja on valmis tekemään töitä tämän eteen. Silloin kysymykseen vastaakin, koska haluan. Niin minä nyt vastaan, "haluan", vaikka tuleva tentti jännittää ja hieman stressaakin ja tiedän, että minulla on paljon töitä uuden oppimisessa. Mutta tätä minä nyt kuitenkin haluan.

Mutta silloin, jos et vielä tarkalleen tiedä mitä haluat, kaikki ei ole hyvin ja et tiedä suuntaan mihin olet menossa, tarvitset aikaa itsesi kuuntelemiselle. Tämä vaatii pysähtymistä ja hiljentymistä. Yksi keino löytää mitä haluaa, on tehdä "Minun elämäni taulu" harjoitus. Kuvittele eteesi iso valkoinen seinä, jonka otsikko on "Minun elämäni". Pikkuhiljaa täytä taulua sellaisilla asioilla ja tunteilla, joita haluat kuuluvan elämääsi. Katsele rauhassa seinää ja anna taulun elää. Tämä on sinun tulevaisuutesi. Tätähän sinä haluat. Eikö vain?
 
Tärkeää on kuitenkin muistaa oma osuus tulevaisuuden luomisessa. Sinä itse voit siihen vaikuttaa. Kannattaakin pohtia, puuhaileeko elämässään niiden asioiden parissa, joiden kanssa haluaa ja onko matkalla sinne minne haluaa. Vai puurtaako jatkuvasti sellaisten asioiden parissa, joita vain pitää tehdä syystä tai toisesta. Elämäsi on sitä mitä sinä siitä teet. Mikäli elämässäsi on jotain mitä et halua, uskalla irrottautua siitä. Jos et voi sitä tehdä, hyväksy se täysin sellaisena kuin se on. Muuta se mitä voit ja valitse elämääsi niitä asioita, joita haluat. Tällä tavoin olet matkalla omannäköiseen elämääsi. Sinulla on avaimet sinun elämääsi.



 
 
Mukavaa viikonloppua!