Etusivu

perjantai 18. joulukuuta 2015

Luovuuden ja hiljaisuuden lähteillä

 
Mistä syntyy luovuus? Mistä intohimo jotain tiettyä asiaa kohtaan saa alkunsa?
 
Minun luovuuteni ja sisäinen voimani lähtee tyhjyydestä. Siitä hetkestä, jolloin kaikki on hiljaa, mieli on hiljaa. Siitä, kun sielu, syvin sisin saa voimaa. Siellä syntyy ajatus. Tuon ajatuksen toteuttaminen on puolestaan luovuutta. Tuossa hiljaisuudessa on valtava määrä potenttiaalia, ihan meillä jokaisella. Enkä tarkoita, että ympäristön välttämättä tarvitsee olla hiljainen. Jokaisen meidän mieli voi olla hiljaa suuressakin ihmisjoukossa tai hälinän keskellä. Silloin sitä on vain osannut harjoittaa. Minulla tuo ei vielä aina säily.
 
 
Joskus. Mieli ottaakin hälinän, kiireen ja arjen oravanpyörän pyörittämisen lomassa ylivallan. Tuo mieli ei toimi ainakaan minulla luovana kanavana. Kun on paljon aikatauluja, paljon tehtävää, luovuuskin hiipuu. On vain yksittäisiä ajatuksia, jotka odottavat tuon mielen hälinän hiljenemistä. Ne odottavat minun rauhoittumistani. Ne kaipaavat tyhjyyttä. Ne ovat koko ajan tallessa, vaikka välillä pelkäänkin niiden katoavan. Sieltä ne nousevat, kun pysähdyn. Kun saan tilaa itselleni, sielulleni. Sitten jaksan, iloitsen ja nautin. Ja muistutan itseäni, hiljennä mieli säännöllisesti!
 
Mieli hallitsee meitä niin usein. Se estää meitä elämästä oman näköistä elämäämme. Tämä voi kuullostaa ehkä oudolle, sillä ihan oman päämme sisällähän tuo oma mielemme seikkailee. Kuitenkin se mitä syvällä sisimmässämme olemme ei välttämättä ole sama mitä mielemme meille koettaa sanoa. Mieli on se joka koettaa niin kovin usein järkeistää asioita. Totuushan on se, että sydämellä näkee parhaiten. Näin kirjoittelin mielen kohinasta jo blogini alkumetreillä. Ja tätä mieltä olen edelleen. Mieli tahtoo kertoa mikä on järjen versio asioista ja usein se ei välttämättä ole kovinkaan luovaa.

Mielen kova kohina estää syvimmän sydämen, sielun äänen kuulumisen. Tähän minä tarvitsen tuota hiljaisuutta, ja tyhjyyttä. Oman syvimmän sydämeni äänen kuulemiseksi ja luovuuteni voimavaraksi ja intohimoni lähteeksi. Aika-ajoin täytyy osata tyhjentää mieli turhasta pölinästä. On osattava kuunnella itseään. Annettava tilaa itselle ja omille ajatuksille, visioille, haaveille ja unelmille. On oltava vapautta. On oltava oma itse.

Olen nyt joulukuussa saanut itseni muutaman kerran kiinni siitä, että arjen hälinä on meinannut vallata ajatukseni ja mieleni. Jotain kehitys minussa kuitenkin on tapahtunut sillä, sillä olen havainnut tämän melko pian ja saanut sen jopa katkaistua. Toki ei se aina helposti suju. Ensi viikolla vietämme joulua. Ihanaa aikaa! Minä rakastan joulua. Nautin sen tuomasta lämmöstä, yhdessä olosta, kiireettömyydestä ja aikatauluttomuudesta. Toivon saavani joulunpyhien aikaan minulle myös tuota tyhjyyttä, hiljaisuutta, olemisen ihanuutta, aikaa jossa luovuuteni saa voimaa.




Lämmintä ja valoisaa joulunaikaa sinulle ♥

 

perjantai 2. lokakuuta 2015

Minusta - elämästäni - blogista

 
Huhuu, täällä ollaan jälleen!
 
Pitkä tauko kirjoittamisesta, pisin tauko ikinä tai ainakin tämän blogin olemassaolon aikana. Mitä olen tehnyt? Kaikkea, enkä mitään. Onko minulla ollut aikaa kirjoittaa? Ei. Onko minulla ollut kiire? Ei. Mitä sitten olen tehnyt, miksi en ole kirjoittanut?


 
 
Olen aloitteleva yrittäjä. Tänä syksynä perustin oman toiminimen, Vitaluxin ja sain oman toimitilan, jossa teen tunnekehovyöhyketerapiahoitoja. Suuntaan kulkuani kohti uutta ja tuntematonta, minulle. Olen myös kolmen lapsen äiti ja mieheni, lastemme isä, on tämän vuoden maailmalla. Tiedän miltä yksinhuoltajien arki tuntuu. Toki minulla tämä on eri tilanne kuitenkin, sillä tiedän tämän olevan vain väliaikaista, ensi vuoden puolella on erilaiset kuviot. Nyt on näin. Asumme omakotitalossa, jossa on milloin minkäkinlaista pientä puuhaa, joista kyllä useimmiten pidän, ja useimpia harjoittelen tekemään, sillä mieheni on hoitanut pääsääntöisesti mm. ruohon leikkaamisen, auton lamppujen vaihtamiset ym. Tiskikoneemmekin päätti aloittaa lakon tai sanoutui irti jokin aika sitten ja olen myös kotiäiti, sillä nuorimmaisemme ei ole missään hoidossa. Meillä ei ole sukulaisverkostoa, jonka turvin arki rullaisi jouhevasti, että voisin tehdä töitä ja huoltaa itseäni säännöllisesti. Päivät ja illat täyttyvät hyvin nopeasti milloin kodin ja koulun yhteistyöpäivistä, vanhempainilloista, harrastusten perheilloista ym. ym. Joten lyhyesti voisi sanoa, että kädet ovat täynnä puuhaa. Oma yksin viettetty aika on kortilla, ja siksi tämä kirjoittaminen on jäänyt arjen pyörteissä. 


Huomaan kaipaavani tätä. Nautin kirjoittamisesta. Kirjoitan kyllä itselleni joskus, ainakin yön pimeinä tunteina, mutta julkaisuun asti ne eivät ole ehtineet. Ehkäpä jonain päivänä. Nyt on näin. Tämä onkin ehkä elämän(i) suurista opeista, hyväksyä tämä hetki ja elämä sellaisena kuin se milläkin hetkellä on. Joskus joutuu jättämään jotain taakseen, jotta jotain uutta pääsee syntymään tilalle. Joskus on osattava päästää irti sellaisesta mikä ei enää palvele ja toimi tässä hetkessä. Joskus täytyy antaa aikaa jollekin enemmän, jotta saa tietyn asian kukoistamaan. Koskaan ei tarvitse ehtiä ja jaksaa kaikkea. Koskaan ei tarvitse selviytyä yksin. Koskaan ei voi sanoa ei koskaan, sillä elämä muuttuu. Elämä tarjoaa meille ihmeitä, joka päivä, kun olemme niille valmiita avautumaan, ja olemme tarpeeksi läsnä tässä hetkessä. Ainahan mieli koettaa karata vellomaan menneisiin tai luo kuvia tulevaisuudesta, kuitenkin tämä hetki elämässämme on ainoa olemassa oleva hetki. Tämä hetki tänään on tätä elämää. Ja minun elämäni on nyt tällaista. Joudun priorisoimaan tekemisiäni, joudun jostain luopumaan, mutta tilalle saan myös uutta.
 
 
 
Saan tilalle, huikeaa tunnetta, minä osaan ja pystyn. Meillä on mukavaa! Olen selviytynyt monista pienistä minulle uusista asioista, kuten poikien pyörien kumien vaihtamisista, itse. Olen oppinut pyytämään apua, niihin mistä en itse selviydy ja saanut huomata kuinka ympärilläni on välittäviä ihania ihmisiä. Minulla on ollut aikaa ihmetellä ja ihastella kaunista syksyä lasteni kanssa. Minulla on ollut mahdollisuus tavata ystäviä ja nauraa ja iloita heidän kanssaan. Minulla on ollut aikaa pyyhkiä lastemme ikävän kyyneleitä ja laittaa laastaria kipeisiin polviin. Minulla on kaikki hyvin.
 
Ihminen onkin hieno kokonaisuus, kun antaa itselleen luvan olla sellainen kuin on. Kun väsyttää on levättävä. Kun tekee mieli liikkua on liikuttava. Kun tekee mieli tavata ystäviä on järjestettävä aikaa heille. Ihminen pystyy ja selviytyy mitä ihmeellisimmistä asioista, säilyttämällä yhteyden omaan sisäiseen voimaan ja ohjaukseen. Kun on sinut itsensä kanssa, on kaikki elämässä helpompaa. Omia kätkettyjä tunteita ei kannatakaan milloinkaan missään tilanteessa padota, sillä ne kuormittavat arkea. Ne saavat ihmisen vellomaan menneisyydessä ja ne raastavat olemassaolollaan lähes kaiken aikaa, vaikka sitä ei joka hetki tuntisikaan tai tunnistaisi. Olemalla oma itsensä ja hyväksymällä itsensä kaikkine puolineen, on elämä joka hetki helpompaa. Ainakin sen jälkeen, kun tuon työn on tehnyt. 
 

 
 
En tiedä mikä tämän blogin kohtalo on. En osaa ennustaa. Sen tiedän, että rakastan kirjoittamista ja ihmisenä olemisen ja elämisen taidon pohdiskeluja. Voi olla, että tekstiä syntyy ja aikaa tälle järjestyy, mutta mikäli ei, en ota siitä paineita. Kirjoitan, kun sen aika on.
 
Toivon sinulle íhanaa, valoisaa syksyä! Toivon sinulle pieniä ihmeitä matkallesi. Toivon sinun huomaavan olevan perillä joka hetki, sillä elämänmatka on matka, jossa ihminen on perillä joka hetki ja ei koskaan, matka jatkuu aina vain.  
 
 
Halauksin, Elina ♥ 
 


maanantai 24. elokuuta 2015

Entä, mistä sinä olet kiitollinen?


 
Kiitollisuus. Se on aihe, johon olen viime päivinä lisännyt panoksiani. Luin alkuvuodesta Taikavoima kirjan kiitollisuuden voimasta, ja tuolloin elämä tuntuikin suorastaan soljuvan eteenpäin. Tuolloin harjoitinkin kiitollisuutta. Nyt olen kuitenkin ollut havaitsevinani tuon ihanan virran hidastuvan. Välillä on ollut aikoja jolloin kaikki sujuu kuin rasvattu. Kesä toi oman ihanan soljuvan erilaisen virran arkeen, ainakin aika ajoin. Kuitenkin nyt minusta tuntuu, ettei arkeni joka päivä solju vaivattomasti eteenpäin. Tietenkin vastaan tulee aina päiviä, jolloin elämä ei ole ihanaa ruusuilla tanssimista, ei läheskään joka päivä, en sitä odotakaan. Tämähän on elämää. Haasteita satelee. Vastoinkäymisiä tulee.  Ne ovat vain niitä missä meitä jokaista haastetaan enemmän. Mistä voimme oppia lisää itsestämme.  Missä voimme nähdä omat rajamme ja omat mahdollisuutemme. Mistä saamme ammennettua ainakin elämänkokemusta.
 
Kuitenkin. Uskon. Kiitollinen mieli voi paremmin. Arjen pyörteissä vain helposti alkaa pitämään asioita itsestäänselvyytenä. Kun asiat ovat itsestäänselvyyksiä, niitä ei osaa arvostaa. Niiden arvon huomaakin usein vasta ne menetettyä. Jo pelkästään katto päänpäällä, puhdas juokseva vesi hanasta, suihku, oma jääkaappi,  ovat aiheita kiitollisuuteen, varsin usein vain täysin itsestäänselvyyksiä.
 
Olemalla kiitollinen joka päivä ja niistä pienistäkin itsestäänselvyyksistä tuntuu oma olo paremmalle. Tiedän tämän kokemuksesta. Tätä haen siis uudelleen. Muistamalla kiittää. Tuntemalla kiitollisuutta arkeni asioista. Koska negatiivisuus tai ärtymys ei mahdu samaan kiitollisuuden kanssa, ei elämä voi kuin muuttua positiivisemmaksi, ja vain muistamalla olla kiitollinen. Tähän siis tähtään. Sitä paitsi, aina on aihetta olla kiitollinen.

  
Tänään olen kiitollinen mm. siitä, että...
...sain nukkua katkeamattomat yöunet.
...sain tarjota lapsilleni aamupalan ja olla kotona toivottamassa heille mukavaa koulupäivää.
...sain nauttia koululaisten lähdettyä hitaan aamiaisen kaksivuotiaan kanssa.
...sain uusia vyöhyketerapia-asiakkaita.
...jääkaapissani on valmista ruokaa tälle päivälle.
...olen terve.
...hanastani tulee puhdasta vettä.
...minulla on ihania ystäviä.
...aurinkoa jatkaa paistamista tänäänkin!!

 
Mistä sinä tunnet tänään kiitollisuutta?
 
Iloa viikkoosi!
 

 

lauantai 15. elokuuta 2015

Viikko ilman somea...

 
 

... alkaa minulla tänään. En ole kovin aktiivinen somessa. En päivitä blogiani kuin keskimäärin kerran tai kaksi viikossa. En ole bittinikkari, enkä useinkaan puhu samaa kieltä teknisten laitteiden kanssa. Silti minulla kuluu paljon aikaa iltaisin lasteni mentyä nukkumaan netissä. Päivän aikana tulee puhelimesta liian helposti tarkastettua sähköpostit. En koskaan käytä nettiä syödessäni, enkä koskaan mene vastaamaan edes puheluun jos luen lapsilleni iltasatua. Silti huomaan tilanteita - joskus, ei usein, mutta silti liian usein, sillä asian huomaan ja se vaivaa minua - vastaavani lapsilleni heidän kysymyksiinsä niin, että minulla on puhelin kädessäni. Liian usein tulee tarkastettua jotain netistä, vaikka todellisuudessa ei olisi välttämättä tarve. Usein ajattelen nopeasti vain vilkaisevani facebookin päivitykset, ja huomaankin aikaa kuluneen paljon enemmän kuin ajattelin. Liian usein olen luuri kädessä puhumatta siihen.
 
Nyt siis aion olla viikon täysin ilman somea, niinkin ihana, tärkeä ja hyvä yhteydenpidon väline se tänä päivänä onkaan. En ole lainkaan sitä mieltä ettei sosiaalista mediaa pitäisi olla. Somen ansiosta tiedän pystyväni pitämään yhteyttä niihinkin ihmisiin, joihin varmasti muuttojen ja muiden elämäntilanteiden takia välit olisivat jääneet. Olen löytänyt lapsuudenaikaisia ystäviäni somen avulla, joihin en ollut ollut vuosiin yhteyksissä. Kuitenkin uskon, että joskus on tilanteita joilloin täytyy osata vetää raja. Tunnen ja tiedän nuoria, ja kyllä aikuisiakin, jotka ovat käytännössä lähes kaiken aikansa somen maailmassa. On upeaa, että ihmisellä on yhteisöjä, näitä tarvitaan, ehkä joskus on vain syytä keskittyä läsnäoleviin ihmissuhteisiin ja reaalielämään ja olla ja elää niissä, ilman ylimääräistä piippausta taskusta. Toki tiedän, että yksinäisille ja heille joiden on vaikea luoda ystävyyssuhteita reaalielämässä sosiaalinen media voi olla todellinen pelastus. Mutta minä tarvitsen tai koen nyt tarvetta kokeilla viikkoa ilman somea. Arki on perheessämme alkanut, koululaiset palanneet kouluun ja tahdon olla paikalla, joka solulla.

Läsnäolo arjessa vaatiikin keskittymistä yhteen asiaan kerrallaan ja nyt aion keskittyä viikon elämääni, arkeeni, siihen mitä siinä milläkin hetkellä on, ilman luuria kädessäni. Koen ja näen sen suorana lähetyksenä, en toisella korvalla tai toisella jalalla, vaan täysillä, tässä ja nyt hetkessä. Kokeilen mitä minulle tapahtuu vain tässä reaalielämässä.
 
 
 
 

maanantai 10. elokuuta 2015

Kaunis kuin kukka


 
 
Istuin tässä taannoin terassillamme. Tänä kesänä on ollut koleaa ja sateista, jos ei ota lukuun viime päiviä. Ihanaa aurinkoa ja lämpöä. Suomen suvi.  Istuin kuitenkin terassillamme yhtenä niistä monista sadepäivistä. Käärin sormeni teekuppini ympärille.  Katseeni osui kerta toisensa jälkeen kesäkukkiini, jotka eivät tänä kesänä ole kärsineet veden puutteesta, päinvastoin. Rakastan kukkien loistoa, mutta en ole mikään viherpiiperö. Unohdan välillä rakkaudella hankkimani kukkani ilman hoitoa. Tänä kesänä jotkut kukkani ovat joutuneet sateen piiskaamaksi ja tuulen riepoteltavaksi. Siitä huolimatta etten ole hortonomi, nautin kuitenkin kasveista, luonnosta ja kukkien väriloistosta. Ihailen ihmisiä joiden pihat ja kukat loistavat.
 
Tuossa terassilla istuessani katselen kukkiani. Siitä huolimatta, että ne ovat joutuneet sateen runtelemiksi ja saaneet ehkä liian vähän auringon suomaa lämpöä, ne tarkemmin katsoen loistavat. Kyllä niissä ruskeita lehtiä on. Kyllä, osa kukista on nuupahtaneita, mutta silti. Kun tarkemmin alkaa ajatella, kukka on kaunis kaikissa sen vaiheissa. Kun se alkaa mullan alta keväällä työntää itseään sen hento vihreys lumoaa. Kimppu nupuillaan olevia tulppaaneja on kaunis, vaikka yksikään kukka ei olisi vielä auennut. Terälehtensä aukaissut kukka, olipa se mikä tahansa on kaunis ja vielä siinä vaiheessa kun siitä poimii nuukahtaneen kukan pois, se useimmiten säilyttää vihreytyensä. Kukka on aina kaunis, se on aina valmis.



Näinhän me ihmisetkin olemme. Aina kauniita ja valmiita siinä hetkessä ja niillä resursseilla mitä meillä on. Kovin usein koetamme vain kiirehtiä ja tähdätä johonkin tulevaan. Tulla joksikin tai olla jotakin tai saavuttaa jotain, jonka ansiosta vasta koemme itsemme joksikin. Tärkeämmäksi, arvostetummaksi, kauniimmaksi, suositummaksi, laihemmaksi, menestyksekkäämmäksi, rikkaammaksi, rakastetummaksi… mitä milloinkin. Kuitenkin mehän olemme jotakin koko ajan. Ei kukkakaan voisi aukaista nuppuaan heti. Se tarvitsee ajan kehittyäkseen. Jos kukan pakottaisi avautumaan nopeammin se repeytyisi. Meille ihmisille on kuitenkin suotu tämä mahdollisuus, me voimme pakottaa itseämme ja kovin usein näin teemmekin. Saatamme vetää itsemme äärirajoille tavoitellaksemme jotakin. Saatamme olla hukassa etsiessämme sitä minkä luulemme olevan ratkaisu elämämme kysymyksiin. Saatamme käyttää tuhottoman paljon aikaa pohtiaksemme mitä pitäisi tehdä tai mihin suuntautua. Saatamme kokeilla ja testailla erilaisia dieettejä, kampauksia ja vaihtaa tyyliä toiveissa löytää se mikä aukaisisi oman nupun täyteen loistoonsa. Kuitenkin tällä pakottamisella, riuhtomisella, kiirehtimisellä tai jatkuvalla pohtimisella revimme vain itseämme. Luulemme tarvitsevamme jotakin ollaksemme jotain parempaa. Emme aina näe sitä kauneutta mikä meissä jo on sillä hetkellä sen kokoisina ja sen näköisinä kuin olemme, niillä taidoilla ja tiedoilla joita olemme siihen hetkeen mennessä ehtineet kartuttaa. Jokainen meistä on sitä mitä on tässä ja nyt hetkessä. Ja jokainen voi olla sitä mitä on päättämällä ja kääntämällä katseen sisimpäänsä repimättä ja riuhtomatta itseään. Vaikka päällä olisi millaisia myrksypilviä ja tuuli meinaisi kaataa kokonaan kumoon, voi silti itsensä nähdä arvokkaana ja tärkeänä, hyväksyttynä ja rakastettuna. Ei tämä aina helppoa ole. Eikä ole helppoa lakata tähtäämästä vain lopputulokseen. Kuitenkin se kannattaa. Ainakin uskon niin.

On tärkeää, että ihmisellä on päämääriä ja tavoitteita. On tärkeää tähdätä omia unelmiaan kohtia ja rikkoa omia rajojaan kokeilemalla uutta. Kuitenkin nämä vain oman hyväksytyksi tulemisen tunteen kustannuksella eivät tuota toivottua lopputulosta. Hyväksymällä sen, että kasvu ja muutos vievät aikaa. Hyväksymällä sen, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä, voi vasta saavuttaa pysyviä muutoksia ja tuloksia. Itsensä on nähtävä kauniina kuin kukka, silloinkin kuin ei vielä kuki täydessä loistossa.



Ihmissydän taitaakin olla melko hidas puhkeamaan kukkaan. Kuitenkin sen nuppu voi olla jo todella kaunis, jos sitä ei vertaa virheettömään ihannetyyppiin, siihen jollaiseksi haluaisi tulla. Tämä onkin yksi karvaimmista lääkkeistä, joita joudumme nielemään joksikin tulemisen tuskassamme. Meidän on ymmärrettävä, että olimmepa missä kohtaa polkuamme ja kasvuamme tahansa, omine puutteinemme ja epäkohtinemme, me olemme siinä, niillä resursseilla joita meillä itse kullakin on. Kauniina kuin kukka.
 





sunnuntai 2. elokuuta 2015

Miten sinä huollat itseäsi?


 
Sain olla yksin. Yksin kotona. Vain minä ja lähes kaksi vuorokautta vain itseni kanssa. Teki hyvää. Antoi voimaa. Sain ajatella ajatukseni loppuun. Sain keskeytymättä tehdä sitä mitä halusin. Sain lepoa. Sain rauhaa ympärilleni.
 
Mitä minä sitten tein? Nukuin aamulla siihen asti kun nukutti. Keitin itselleni teetä, istuuduin lempituoliini ja olin hiljaa, otin käteeni ensimmäisenä sattuneen kirjan ja luin. Tunsin aamun pehmeyden kaikkialla. Söin kun minua nälätti ja sitä mitä minun teki mieli.  Kävelin koiramme kanssa luonnossa, puhuin pitkän puhelun ystäväni kanssa, sisustin tulevaa hoitohuonettani (teen vyöhyketerapiahoitoja), meditoin ja kirjoitin. Kyllä tähän aikaan kuului hieman asioidenkin hoitamista ja tein nopea siivouksen, en sillä että olisin nauttinut suuremmin siivoamisesta, vaan siksi että nautin puhtaudesta ja jonkinlaisesta järjestyksestä, missä kaikki tavarat eivät ole täysin levällään. Ja kaikki tuon kahden vuorokauden ajan oli vain minun jäljiltäni. Ihanaa arkeni luksusta. Minä voimaannun hiljaisuudessa.
 
Pidän itsestäni huolta myös nukkumalla riittävästi (toki kolmen lapsen perheessä, en aina saa nukkua siihen asti kun minun tarvitsisi tai yöunet katkeavat syystä tai toisesta), syön itselleni sopivasti ja terveellisesti, liikun ja urheilen. Käyn itse säännöllisesti  vyöhyketerapiahoidoissa ja välillä muissakin hoidoissa mikä milloinkin hyvälle tuntuu. Ystävien ihana seura tekee myös hyvää niin mielelle kuin sielulle.
 
Kuitenkin vain tuossa hiljaisuudessa ja yksin vietetyssä ajassa on jotain taianomaista, minulle. Joskus aiemmin oman yksinvietetyn ajan tarve ei tuntunut olevan minulla niin suuri kuin nykyään. Toki meillä on vuosien aikana väkikin lisääntynyt, ja lasten kasvaessa myös heidän kaveripiirinsä laajentunut meillekin asti. Hiljaisessa, rauhallisessa yksin vietetyssä ajassa minä olen vain minua varten, silloin minun ei tarvitse huolehtia kenestäkään tai mistään muusta. Sieluni saa äänensä paremmin kuuluville. Uskon, että me jokainen tarvitsemme tällaista aikaa. Aikaa, jossa saa vain olla huolehtimatta, murehtimatta, valmistautumatta tai kiirehtimättä mistään ja mihinkään. Aikaa jolloin saa vain olla. Olemalla saamme kohdata oman syvyytemme ja voimamme. Näiden avulla voimme tuoda omat aarteemme ja lahjamme myös muiden iloksi ja hyödyksi.

 
 
 
Mikäli emme saa aikaa, jossa todella voimaannumme, saatamme hiljalleen huomaamatta tukehtua ja hukkua siihen kaikkeen mitä ympärillämme on. Ilman lepoa voi tuntua kuin maailma olisi ilkeämpi, pienempi ja täynnä huolia, murheita ja taakkoja, joita aina vain tulee lisää ennen kuin entistä on ehtinyt edes hoitaa alta pois. Voimaantuessa kaikki se mikä on kiristynyt laajenee. Kaikki ne solmut, jotka ovat hiertyneet tiukasti kiinni vähitellen aukeavat.  Jokaiseen pulmien ja huolien yksityiskohtiin ei enää tarvitse kiinnittää huomiota. Elämä helpottaa. Elämä ei ole vain kömpelöä räpyttelyä aamusta iltaan. Elämään palaa kaikki sateenkaaren värit. Itsensä voimaannuttaminen onkin kallisarvoista.
 
Oletko koskaan ajatellutkaan kuinka usein huollatat autosi, miten paljon talosi tai kotisi vaatii huoltoa tai entä lapsesi? Nehän ne vasta tarvitsevatkin. Mutta entä sinä itse? Millä tavoin ja miten usein sinä huollat itseäsi? Miten kehosi kertoo sinulle tämän? Kovin usein hoidammekin ja huollamme kaikkea muuta enemmän kuin omaa itseämme. Kuitenkin voimme antaa muille ja säteillä hyvää oloa ympärillemme, vasta kun olemme saaneet sitä itsellemme.

Joskus voi löytää siivetkin itselleen, vain kurkistamalla sisimpäänsä ja olemalla hetken hiljaisuudessa. Jokaisen onkin tarpeen pitää itsestään huolta ja huoltaa itseään säännöllisin väliajoin. Voi nousta yllättävänkin korkealle vain olemalla. Itselleen on suotava tilaa ja aikaa. Olemme kaikki kallisarvoisia. Jokainen.
 
 Voimaannuttavaa  ja ihanaa elokuuta sinulle!
 

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Hiljaisessa levon tilassa...

 
...saimme olla koko perhe hetken aikaa.
 
 
 
Olemme tänä kesänä käyneet ja olleet muun muassa laivalla, hotelleissa, mökillä, Ahvenanmaalla, Ruotsissa, Särkänniemessä ja kotona.  Kaikki mitä olemme tehneet on ollut mukavaa. On ollut iloa ja riemua, sateesta huolimatta. On ollut arjesta irtautumista. On nähty uusia paikkoja ja tavattu uusia ihmisiä. Kaikkialla missä olemme käyneet, olemme nauttineet olostamme. Olemme viettäneet paljon aikaa myös kotona, tekemättä mitään ihmeitä. Lapsilla on ollut aikaa olla ja tehdä omia asioitaan, leikkiä ja olla kavereiden kanssa. Koululaisemme ovat ehtineet ottaa yhteenkin kesän aikana kerran jos toisenkin. 
 
 
Kuitenkin kaikissa näissä paikoissa Ahvenanmaan mökkiä lukuunottamatta on ollut aina näin lapsiperheellisenä myös jotain lieveilmiötä, kuten jonottamista, väsymystä, puuttuneita matkatavaroita tms. Nyt kävimme kuitenkin Jyväskylän lähellä Leivonmäen kansalllispuistossa retkellä, josta puuttuivat kaikki nämä lieveilmiöt. Kävelimme noin 6 kilometrin matkan, jonka jälkeen teimme leirin ja olimme yötä teltassa. Pojat ovat käyneet jo pienestä pitäen isänsä kanssa erilaisilla vaellusretkillä, joten heille tämä oli jo tuttua puuhaa. Minulle ja tyttärellemme ei niinkään tuttua. Onneksi olikin oppaita mukana.
 
 
 
Täällä lapset eivät riidelleet keskenään, auttoivat toisiaan täysin vapaaehtoisesti. Täällä ei kukaan huutanut, ei kiirehtinyt. Täällä unohtui aika, tekeminen ja kaikenlainen suorittaminen, myös lapsilta, täysin. Ei ollut mitään härdelliä ympärillä. Ei kenenkään ympärillä.
 
 
 
 
Täällä minun ei tarvinnut kieltää ketään mistään missään vaiheessa. Täällä ei kukaan huudellut "äiti, äiti" siinä tarkoituksessa, että minun sen hetkinen tekemiseni olisi keskeytynyt. Täällä minun ei tarvinnut huolehtia tiskeistä ruoan jälkeen, tai keittiön raivaamisesta. Täällä ei tarvinnut varoa lasten eksyvän ihmispaljouteen. Täällä ei tarvinnut jonotella tai etsiä kadonneita sukkia tai kengän toista paria. Täältä ei puuttunut mitään, mutta ei mitään muuta ollutkaan kuin luonto. 
 
 
 
 
Täällä minäkin lepäsin. Ja tämä sai minut todella havahtumaan kuinka paljon omaa rauhallista, hiljaista aikaa ilman "äiti, äiti" huutoja tai jatkuvia keskeytyksiä ja ruoantarjoamisia  kaipaankaan. Olen aina kaivannut ja tarvinnut omaa hiljaista aikaani. Tässä hiljaisuudessa saan ladattua akkujani tehokkaammin kuin missään muualla. Ja tätä hiljaista aikaa yksin minulla on viimeisen 10 vuoden aikana ollut melko vähän. Toki pääsen kotoani lähtemään yksin, jos tarvitsee ainakin silloin tällöin. Mutta ympäröivää hiljaisuutta, ajattelua ilman keskeytyksiä  minulla ei juuri ole ollut kotonani. Tämän hiljaisen ajan tarpeesta aloitinkin vuosi sitten herätä aamuisin hyvin ajoissa ennen muuta perhettäni, jotta saan olla yksin, hiljaisuudessa, edes jonkin aikaa. Kevään aikana tämä herääminen kuitenkin jäi hiljalleen. En ole jaksanut herätä kovinkaan usein ennen lapsiani ja myös hiljaista yksin vietettyä aikaa kotonani minulla ei käytännössä juuri ole ollutkaan.
 
Täällä minä kuitenkin sain olla hiljaisuudessa, vaikka lapsemme olivat ympärilläni. Täällä ehdin ajatella ajatukseni lähes loppuun. Luonto on kyllä ihmeellinen. Hieno paikka ja niin tarpeellinen. Kyllä jokainen ihminen tarvitsee lepoa ja rentoutumista ikään katsomatta. Tämä oli paikka missä me rentouduimme kaikki.
 
 

torstai 16. heinäkuuta 2015

Sisäinen voima 365 ajatusta parempaan arkeen


Viimein minunkin käsiini on saapunut Sisäinen voima 365 ajatusta parempaan arkeen- kirja. Sisäinen voimahan ilmestyi jo alkuvuodesta ja on Jenny Belitz-Henrikssonin käsialaa. Odotin ja tiesin kirjan olevan hyvä, sillä olen seurannut Jennyn ajatuksia hänen Vastaisku ankeudelle- blogistaan jo pidemmän aikaa. Ja odotukseni pitivät paikkansa.


 
Kirja on jaettu osa-alueisiin, ja jokaisessa on ajatuksia ja mietteitä elämästä. Näitä osa-alueita ovat muun muassa ihmissuhteet,  ilo, itsetuntemus, kiitollisuus, luottaminen ja usko, pulmat ja epäkohdat, tavoitteet ja unelmat. Ajatelmia kirjassa on nimensä mukaisesti 365, eli vuoden jokaiselle päivälle omansa. Kirjan voi aukaista sattumanvaraisesti mistä kohtaa tahansa ja lukea  sen verran kuin sillä hetkellä hyvälle tuntuu. Minä luin kirjan kannesta kanteen ensimmäisellä kerralla. Nyt olen välillä poiminut sieltä täältä sattumanvaraisesti hetkeen sopivan ajatuksen.

Kirjan takakannessa kirjoitetaan "Onnellisuutta, iloa tai toivoa et voi ostaa kirjan muodossa, mutta omaa kasvua, kehitystä ja sisäistä voimaa tukevia ajatuksia voit. Kirja auttaa sinua havaitsemaan, minne voit olla matkalla, jos vain tahdot." Näitä kirjan ajatukset nimenomaan tukevat. Uskon, että jokainen tarvitsisi tämän kaltaisen kirjan. Kirjan, jonka voi jättää pitkäksikin aikaa odottamaan. Kirjan, josta voi lukea useamman ajatuksen kerrallaan tai vain sen yhden päivässä. Kirjan, joka vahvistaa omaa kasvua ja omia ajatuksia, sillä ainakin minun ajatuksiani tämä kirja tuki. On mukava lukea kirjaa, josta saa voimaa, iloa ja tukea.




Kirja kätkeekin sisälleen paljon asiaa. Lyhyessäkin ajatelmassa on paljon sanomaa. Eikä haittaa, vaikka ajatuksen lukisi kiireessäkin, sillä kieli on helppolukuista eikä vaadi suurempaa paneutumista, ellei tahdo. Iloa, voimaa ja toivoa kirja levittää kuitenkin ympärilleen. Minä tykkäsin. Hieno kirja.



 

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Elämää pohjalla käynnin jälkeen

 
Maailma on avoin sille, joka on sen valmis vastaanottamaan.
Maailma on kaunis sille, joka näkee tien vierustan kukkivat kukat.
Maailma on täynnä ihmeitä sille, joka muistaa pysähtyä pienten juttujen äärelle
ja huomaa ilot ja onnistumiset, ne pienetkin.
Maailmassa on paljon iloa ja riemua surun ja murheen ohella sille,
joka on valmis vastaanottamaan ja jakamaan.
Maailma on hieno paikka elää ja olla!


 
 
Tältä minusta nyt tuntuu. On ollut melkoisen pitkä kirjoitustauko... tämän blogihistorian pisin. Olin kipeä. En ole useampaan vuoteen ollut kunnolla sairas, joskus on ohimenevä nuha ollut, enkä muista koskaan olleeni kesällä sairas, mutta nyt olin. Olin kovassa kuumeessa, nenä tukossa, kurkku kipeä ja koko keho oli kuin jyrän alle jäänyt. Huh! Näin jälkeenpäin tiedän minulla olleen merkkejä jo ennen sairastumistani. Minun olisi pitänyt kuunnella kehoani ja ottaa aikaa rentoutumiselle ja olemiselle paljon enemmän, jätin kuitenkin merkit vähemmälle huomiolle, vaikka ne huomasin. Kyllä kehomme vain on viisas, kun vain pysähdymme kuuntelemaan mitä sillä on meille kerrottavana.

Silloin kun on pohjalla, vuoteenomana, sairaana, murheissaan, silloin kun elämä on tavalla tai toisella kiskaissut maton alta ja joutuu polvilleen maata vasten, silloin on hyvin vaikea nähdä iloa, edes pieniä onnistumisia tai hyviä hetkiä, vaikka niitä kuitenkin on. Joskus tämä on vain hyväksyttävä. Mieli saattaa toivoa jo entisenkaltaista toimintakuntoa, vaikka keho ei välttämättä pysty tähän. Halu parantua ja päästä jälleen jaloilleen voi olla todella suuri, jopa niin suuri, että tuon kipeän kehon tai kokemuksen sanoman haluaisi lakaista maton alle ja jatkaa siitä missä oli. Halu päästä eteenpäin voi olla niin voimakas.

Minä sairastin muutaman päivän kunnolla, sitten alkoi sapettaa. Olin yhä kipeä vaikka olin antanut aikaa sairastamiselle, enkä ollut parantunut. Olisin halunnut jo liikkeelle, voida hyvin ja nauttia lomasta. Tajusin kuitenkin, että vastaan pyristelemällä tauti vain pitkittyy. Minun ei auttanut muu kuin hyväksyä tilanne. Olin sairaana ja olimme kaikki lomalla, en pystynyt tai jaksanut viettää aikaa muualla kuin sohvan pohjalla. Ajatus siitä, että nyt on näin ja joskus muulloin jotain muuta, helpotti kuitenkin hieman. Mikään ei kestä ikuisesti. Kurjuus tulee aina päättymään. Tiesin, että olenhan vain kipeä ja tämä on ohimenevää, oikeasti mistään isosta ei ole edes kyse. Mieleni olisi vain tahtonut tästä sellaisen tehdä, ison draaman. Ihan niin kuin minulla ei olisi koskaan enää elämässä ollut mahdollisuutta nauttia lomasta. Aivan kuin tämä olisi ollut meidän ja minun ainoa lomani. Harvoin mikään hetki elämässämme onkaan täysin täydellinen - ainakaan sellainen millaisen kuvan mielemme on halunnut asiasta luoda. Katsomalla kuitenkin laajemmin se voikin olla juuri niin täydellinen kuin tarvitseekin kaikkine epäkohtineen ja vastoinkäymisineen. Aina tätä ei välttämättä heti huomaa, mutta jossain vaiheessa näistä kipeistä hetkistä saattaa pystyä olemaan jopa kiitollinen, sillä ne ovat ehkä antaneetkin eniten.

Minun tautini on nyt selätetty ja kaikki maailman värit palautuneet elämääni. Kyllä tuntuu hyvälle. Jos sinä satut pyristelemään hyökyaallon alla, elämäsi on tahmeaa tai tikkuista syystä tai toisesta, usko pois, tyyntä tulee vielä, aurinko tulee paistamaan ja maailma hymyilee sinullekin. Ehkä eri tavalla kuin aiemmin, sillä kaikista niin pienistä kuin suuristakin vastoinkäymisistä kasvamme ja muutumme. Hyväksymällä tämän elämään tulee kaikki kauniit sateenkaaren värit ja maailma avautuu laajempana ja kirkkaampana. Usko pois.

Mitä minä opin tai muistin jälleen sairastamisestani oli, se että omasta hyvinvoinnista on pidettävä hyvää huolta, silloinkin kun oma olo on hyvä. Voimat voivat hiipua niin vaivihkaa ja salakavalasti, ettei tätä välttämättä huomaa ajoissa. Aina ei ehkä tunne voivansa huonosti ja arjesta ja elämästä on vain kadonnut säihke ja kipinä tekemiseen ja olemiseen. Vasta kun keho alkaa ilmoitella, voi olla jo hieman miinuksen puolella. Niin oman kuin läheistenkin hyvinvoinnin kannalta onkin siis omaan hyvinvointiin panostettava jo hyvinvoidessaan. Kannattaa tehdä niitä asioita, joista itse iloitsee ja nauttii, hoitaa ja helliä itseä niillä tavoilla jotka itselle sopivat, ottaa aikaa vain itselle. Kerran muistankin jonkun minulle sanoneen, että itseä tulisikin kohdella kuin hyvää ystävää.


Jokaisen pilven takaa tulee aina aurinko!
 
Hyvää oloa sinulle tähän heinäkuuhun!




sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Lomalla


Meri. Lämmin tuulen vire ihoa vasten. Ruohon pehmeys varpaiden alla. Uudet perunat, tuoreet salaatit. Savustettu merilohi. Puusaunan tuoksu. Löylyjen kuumuus. Purjeveneiden tuijotus - kun ne lipuvat ohi meren hiljalleen aaltoillessa.
 
Olemisen ihanuus.
 
 
Olemme jälleen Ahvenanmaalla, kuten jo lähes viimeiset kymmenen vuotta olemme kesäisin aina olleet. (Jos tahdot lukea viime vuoden kesäkuulumisiani Ahvenanmaalta, niin pääset niihin tästä.) Tämä on paikka mitä sieluni odottaa, mieleni janoaa ja etenkin tänä vuonna tuntuu myös, että kehoni tarvitsee. Olemme viime vuosina varanneet vain menolipun, ja niin teimme tänäkin vuonna. Kun ei ole paluuta tiedossa, on helpompi heittäytyä ajattomuuteen. Kiire katoaa. Myös lapsilta. Jos sitä nyt on ollutkaan. Ympärillä oleva "hälinä" kuitenkin katoaa. Saamme kaikki vain olla.
 
Tänä vuonna saavuttuamme satamaan, minulta pääsi itku. Tajusin miten paljon olinkaan tätä odottanut. Jossain vaiheessa oli epävarmaan lähdemmekö ollenkaan tänne tänä kesänä. Mutta kyllä se vain niin on, että sitä mitä arvostaa ja oikeasti haluaa, siitä tahtoo myös pitää kiinni. Ja täällä me nyt olemme. Tajusin myös, miten koko maailma - oma maailma - voi olla erilainen eri paikoissa, vaikka minä olenkin sama minä kaikkialla siellä missä olenkin. On jännä huomata miten Suomi voikin olla erilainen eri paikoissa. Minä niin tarvitsen tätä paikkaa ollakseni minä. Kuullostaa ehkä omituiselle, mutta jos sinulla on jokin paikka missä tunnet olevasi vain olemisen ihanassa tilassa, tiedät mistä puhun. Kotonani voin kyllä myös olla. Mutta. 5-henkinen perhe. Ovikello, Kaverit. Puhelimet. Tabletit. Kaikki elektroniset välineet. Pesukoneet ym. Häiriötekijöitä on. Joskus vain tarvitsee irtiottoa, lomaa, aikaa olemiselle, täydelliselle läsnäololle, ainakin minä tarvitsen.
 
Ja täällä sitä on. On vain ympäröivä meri. Linnut. Lokit pyydystämässä kalaa. Tuttu joutsenpariskunta laiturin vierellä, tänä vuonna vain yhden poikasensa kanssa. Jostain kaukaa kantautuu lampaiden määkiminen. Koululaiset istuvat laiturin nokassa mato-ongella. Savu kohoaa mökin piipusta - sauna on valmis. Muuta en nyt tarvitse.

 
 
 
Kaikki on hyvin. Nyt on hyvä olla.

 

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Nautinnollista keskikesän juhlaa!

 
 
Onnellinen on se ihminen,
joka osaa nauttia pienistä asioista,
arkipäiväisistä tapahtumista
auringon paisteesta, päivällisestä, lounaasta,
aamun lehdestä postilaatikossa,
vastaantulevasta ystävästä -
Niin monet tavoittelevat elämän nautintoja
menemällä niiden ohitse.
 
-Tommy Tabermann-
 
 
 
 
 
Ihanaa keskikesän juhlaa sinulle! Sataa tai paistaa ympärilläsi. Olet kotona, hotellissa, teltassa tai mökillä. Oletpa sukulaisten, ystävien, tuttavien, työtovereiden  tai perheen kesken. Hyttysten ympäröimänä, märillä sukilla tai sohvan pohjalla elokuvia katsellen. Ihanaa, nautinnollista aikaa sinulle! Niistä pienistä hetkistä suuretkin juhlat ja parhaat muistot syntyvät.
 
Aina ja jokaisella on mahdollisuus valittaa, harmitella, surkutella, kapinoida tai ärsyyntyä. Aina voi valittaa säästä (milloin on liian kuumaa, milloin liian märkää). Sukulaisista löytyy paljon negatiivista, saatikaan omasta perheestä. Milloin on ruuhkaa, milloin ei ketään missään, milloin on liian kuuma ja milloin liian kylmä. Kuitenkin huomaamalla ne pienetkin hyvät asiat ympärillä ja hyväksymällä olosuhteet sellaisina kuin ne ovat, voi nauttia tästä hetkestä. Yhtälailla kuin voi valita valittamisen tai ärsyyntymisen, voi myös valita hyväksymisen ja tästä hetkestä nauttimisen.
 
Joten nautinnollista juhannuksen aikaa sinulle!
 

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Tarvitsemme toisiamme


Kyllä. Me tarvitsemme toisiamme.
 
Ketään ei ole tarkoitettu elämään yksinäisyydessä. Me olemme sosiaalisia, vaikka olemmekin erilaisin temperamentein varusteltuja. Jokainen tarvitsee omia yksin vietettyjä hetkiä, joskus pidempiäkin aikoja, mutta ei yksinäisyyttä sydämessä. Ei jatkuvaa yksin oloa.  Ei yksinäisyyden pohjatonta kaivoa. Ei yksinäisyyden särkemää sydäntä. Kun on yksin, ajatukset kiertävät helposti samaa kehää.  Yksin ei ole ketään kenelle jakaa onnistumisia, tai surra menetyksiä ja epäonnistumisia. Yksinäinen voi masentua. Yksin voi olla p o h j a t t o m a n yksinäinen. Voi olla pudonneena mustaan aukkoon. Yksinäisyys voi olla jollekin pahinta mitä tietää ja mitä on kokenut.
 
Yksinäisiä ihmisiä on. Paljon. Mutta miksi? Ei ihmisiä tarvitse pelätä. Jos pelottaa, mieti mikä sinua pelottaa. Menneisyys ei ole tässä hetkessä, eikä tulevakaan ole vielä ehtinyt paikalle. Ota rohkeasti askel. Kysy toiselta mitä kuuluu? Aloita pienestä. Älä jää yksin. Ota osaa. Ylitä itsesi ja lähde mukaan työpaikan illanistujaisiin tai vanhojen luokkakavereiden tapaamiseen, lähde vaikka pelottaa tai jännittää. Rohkaise itsesi. Voit mennä mukaan, vaikka et tuntisi muita. Ja jos sinä, jolla on jo monta ystävää huomaat jonkun joka on yksin ja saatat jopa tuntea hänen yksinäisyytensä, älä ohita sitä. Tartu sinä hänen käteen, katso silmiin ja kysy kuinka voit, mitä kuuluu ja odota vastaus.
 
Sillä. Niin totta kuin se onkin, me voimme kasvaa vain toistemme avulla. Tarvitsemme peilejä ympärillemme näyttämään kasvun mahdollisuutemme. Vaikka ne välillä sapettaisivatkin.  Me tarvitsemme ihmisiä ympärillemme jakamaan asioitamme. Me tarvitsemme läheisyyttä toisten kanssa tunteaksemme. Me tarvitsemme tunteita ollaksemme omia itseämme.  
 
Voimme kasvaa omaan voimaamme toisten avulla. Yhdessä toisten kanssa. Rinnalla, mukana, vierellä. Siis kyllä. Me tarvitsemme toisiamme.
 
 
 
 
Heräsin ajattelemaan tätä, sillä näin viikonloppuna nuoren, joka kertoi yllättävästä parisuhteensa päättymisestä tai ilmeisesti virallista suhdetta ei edes ollut kyseessä, mutta nuoret olivat olleet yhteydessä toisiinsa satunnaisesti puhelimitse. Me emme olleet ennestään tuttuja, satuimme vain olemaan samassa paikassa ja satuin kysymään häneltä mitä kuuluu. Tunsin kuinka hän oli odottanut saada kertoa tämän jollekin. Tajusin siinä, että näin kesäisin yksinäinen ihminen voi kokea olevansa vielä enemmän yksin kuin syksyn pimeinä iltoina, jolloin suurin osa meistä suomalaisista viettää jonkinlaista horrostilaa kotikoloissaan. Syksyn pimeänä aikana ja talven pakkasilla on "tavallista" mennä työpäivän tai opiskeluiden jälkeen suoraan kotiin, ei kukaan ihmettele mitä sinä siellä teet. Kesäisin on tapahtumia, kahvilat, terassit, rannat ja puistot täyttyvät ihmisistä. On juhlia ja kaikenlaisia kissaristiäisiä, joihin usein mennään toisen kanssa. Mitä tekee se joka on yksin, yksinäinen? Menee työpäivän jälkeen kotiin? Ehkä joskus rohkaistuu menemään yksin jonnekin? Kenen kanssa hän jakaa tämän kokemuksen?
 
Ei kenenkään kuulu olla yksinäinen.
 
Kyllä me niin tarvitaan toisiamme.
 

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Syötävän hyvä mansikkaraakakakku

 
Tein taannoin elämäni ensimmäisen raakakakun! Se onnistui ja se oli elämäni myös elämäni paras syömäni raakakakku! Joten vaikka tämä blogi ei olekaan ruokablogi, eikä taitoni tai innostukseni  kyllä riittäisivätkään siihen, niin tätä ohjetta en voi olla jakamatta. Niin syötävän hyvää kakkua tuli.
 
Koululaistemme kommentit, kun esittelin kakun terveellisenä raakakakkuna olivat jotakuinkin tämän tapaisia "onks tää jotain gluteenitonta kuivaa kakkua", "siis ei ollenkaan vai sokeria, just!" "en kyllä syö" "äiti on tehny uuden kokeilun...". Mutta rohkaistuttuaan maistamaan alkoi kuulua "saaks tätä lisää?", "voiksä tehdä tätä äiti ainakin kolme mun synttäreille". Eli en vain minä pitänyt tästä, vaan kakku hujahti niin nopeasti parempiin suihin, että vasta viimeistä palaa viedessä tajusin napata nopeasti kuvankin (on siis kuitenkin todistusaineistoa tästä onnistumisesta).
 
 
En ole koskaan viihtynyt keittiössä. En ole nauttinut erityisesti ruoanlaitosta, puhumattakaan leipomisesta. Monet naurut olen saanut kuin myös lähipiirini, kun olen tehnyt jotain itselleni uutta keittiössä. Luovuutta ei ole minulle jaettu keittiön puolelle, sen olen useampaan kertaan todennut. Piparien leipominen yhdessä lasten kanssa jouluna on ihanaa, siitä nautin, mutta sekin onneksi voi tehdä valmiista pakastetaikinasta. Pullaa en ole koskaan leiponut. Niin, ihan totta.  Pakastepullia olen kyllä paistanut sitäkin enemmän. Olen kuitenkin vuosien mittaan huomannut voivani itse huomattavasti paremmin, kun olen kiinnittänyt huomiota mitä suuhuni laitan. Tämä kuitenkin vaatii sen, että ruokaa on pääasiassa itse laitettava. Nyt viime aikoina olen päättänyt keittiössä olemisenkin suhteen alkaa ajatella toisin, "minä osaa", "minä pystyn", "tämä on mukavaa". Ja tulosta on siis alkanut syntyä. Nyt siis tämän raakakakun muodossa. Jos tahdon syödä hyvin ja terveellisesti ja minun on ruokittava lapsenikin, niin miksi tekisin tätä hampaat irvessä, kun voin yrittää tästä nauttia edes hieman tai edes silloin tällöin.
 
Mutta itse kakkuun. Raaka-aineet ovat suht yksinkertaiset ja minä sain kaikki ainekset ihan tavan marketista, eli eli ei tarvitse lähteä ostamaan isoa purkkia jotain kallista erikoispulveria erikoiskaupoista, jota tulee käytettyä teelusikallinen. Kakku valmistui myös melko nopeasti, mikä tietenkin sopi minulle enemmän kuin hyvin. Aikaa kului ainesten pöydälle laittamisesta siihen, kun kakku meni pakastimeen noin 40 minuuttia. Eli jos olet yhtä aloittelija kuin minä raakakakkujen saralalla, etkä aiemmin tehnyt raakakakkuja, tästä voisi olla sopiva aloittaa! Sillä sinä onnistut, jos minäkin onnistuin. Kuva on viimeisestä palasta, joka ei ole edukseen, mutta maku korvasi ulkonäön.



 
Mansikkainen raakajuustokakku

Pohja
vajaa 2 desiä pekaanipähkinöitä (tai tilalle esim. manteleita ja saksanpähkinöitä)
reilu desi pehmeitä taateleita (n. 7 - 9 kpl)
ropsaus vuori/merisuolaa

Täyte
n. 4 dl (liotettuja) cashewpähkinöitä
2 sitruunan mehu
1 tl aitovaniljajauhetta tai 1 vaniljatangon siemenet
n. 1 dl (tai vähän alle) sulaa kookosöljyä*
1/2 dl - 1 dl hunajaa (vegaanit esim. kookosnektaria) 

2 dl (tai enemmän) mansikoita (minulla oli ainakin 3dl)



Muusaa pohjan ainekset yleiskoneella/sauvasekoittimella/blenderillä. Suolaa tulee siksi, että se tasapainottaa taateleiden makeutta. Hyvä koostumus on pehmeä muttei liian tahmainen. Painele / levitä taikina vuoan pohjalle.

Blendaa kaikki täytteen ainekset paitsi mansikat sileäksi. Kaikista pehmeimmän ja silkkisimmän koostumuksen saa tietysti mahdollisimman tehokkaalla blenderillä, ja täytettä kannattaa blendata ainakin pari minuuttia täydellä teholla. Ja pähkinät kannattaa muistaa liottaa etukäteen. Jos täyte tuntuu jähmeältä, voi sinne lisätä pienen tilkan vettä (tai säätää kookosöljyn määrää). Mutta makeutus oman maun mukaan, aluksi kannattaa laittaa vähemmän ja lisätä sitten varovasti jos tarve vaatii. Minä en tehnyt tätä vaan maistelin tuotosta, kun kaikki aineet olivat sekaisin ja ajattelin apua! Täyte maistui aivan liikaa minun makuuni kookosöljylle ja hunajalle, mutta onneksi tämä ei kuitenkaan valmiina maistunutkaan enää niin voimakkaasti.

Lusikoi n. 2/3 täytteestä pohjan päälle, ja blendaa sitten mansikat lopun täytteen kanssa. Kaada vaaleanpunainen seos vuokaan. 

Ja nyt kakku pakastimeen jähmettymään.  Kakun koosta riippuen se on valmista tarjoiltavaksi parin tunnin sisällä (isomman kakun saat lisäämällä kaikkia aineksia). Minä unohdin kakun huomattavasti pidemmäksi aikaa pakkaseen, mutta ei tuosta ollut haittaa. Kakku suli rauhassa jääkaapissa hetken ennen tarjoilua ja maistui hyvälle. Tämä ohje alkuperää en pystynyt metsästämään, sillä jo aikoja sitten tästä haaveilin ja olin raapustanut ohjeen paperinpalalle. Ohjeita uudelleen selatessa huomasin, että joissain ohjeissa oli käytetty myös banaania täytteessä, taidan kokeilla sen lisäämistä ensi kerralla. Netti on kyllä pullollaan erilaisia raakakakun ohjeita, eli sieltä metsästämään mieluista, jos tämä ei kutsunut puoleensa.

Mukavia herkutteluhetkiä!
 

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Elämäntarkoitusta etsimässä 2




Elämäntarkoitusta etsimässä postaus jatkuu kysymyksineen, aiempiin kysymyksiin vastauksineen pääset tästä.
 




11. Mitä tekisin, jos raha ei olisi päämäärä? Todennäköisesti eläisin kuitenkin aika samansuuntaisesti kuin tälläkin hetkellä. Kirjoittaisin kuitenkin huomattavasti enemmän. 


Alan Wattsin
video (noin 5 min englanniksi)

12. Mitä tekisin, jos en ehdottoman 100%:sti välittäisi siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat? Hmm ... olisin varmasti vielä rennommin lasteni kanssa, tai antaisin heidän olla "vapaammin" myös muiden ihmisten seurassa, en välittäisi pitkistä katseista tai siitä mitä melua / liikettä lapsistani lähtee. En myöskään välittäisi yhtään kenenkään kommenteista yrittäjyyttä kohtaan. Ainakin tällä hetkellä minusta tuntuu, että monilla on käsitys yrittäjyydestä super raskaana puurtamisena, jonka tuovat sen hyvin selvästi esille. Tämä välillä meinaa näin aloittevaa yrittäjää / yrittäjän tielle ryhtyvää koskettaa... apua mihin olenkaan ryhtymässä!!! Ja kuitenkin sisällä on fiilis... näin kuuluu mennäkin minun osaltani nyt tällä hetkellä.


Kuten rahaa koskevassa kysymyksessä, on tärkeää kysyä itseltäsi, mitä tekisit, jos ei olisi mitään rajoituksia. Jos olisit täysin vapaa, mitä tekisit?

13. Mitä on "teen ennen kuolemaa" –listallani? Tahdon matkustaa paljon, ainakin Irlantiin ja Islantiin ja New Yorkiin... no siinä aluksi, tahdon myös kirjoittaa kirjan, tahdon viettää rakkaitteni kanssa aikaa, niin että olen nauranut, iloinnut ja ollut läsnä.

Mikä on tärkeintä sinulle? Minkä asioiden saavuttaminen saa aikaan tuon syvän täyttymyksen tunteen sisälläsi? Nämä opastavat sinua varmasti tarkoitustasi kohti.

14. Mitä aiheita voin yhdistää luodakseni oman ainutlaatuisen paikkani? Liikunta, kirjoittaminen, hyvinvointi, luonnonmukaisuus ... näistä koostuu minun elämäntehtäväni ja minun hyvinvointini...

Miten voit yhdistää eri asioita luodaksesi oman ainutlaatuisen elämänmosaiikkisi? Upea esimerkki mitä James Altucher käytti, oli sellainen, joka rakastaa koripalloa ja tilastotiedettä. Jos hän ei pääse NBA:han (eli valtava enemmistö), hän voi yhdistää kiinnostuksensa koripalloon ja tilastotieteeseen ja luoda oman mestaruusyhdistelmänsä.

15. Jos minun pitäisi kirjoittaa lyhyesti (1-2 lausetta) itsestäni ja kuvata ihanneversiotani, millainen se olisi? Ihanneminäni... Olen täynnä elämänvoimaa ja iloa, täytän elämäntehtävääni ja autan tällä keinoin monia ihmisiä voimaan paremmin omassa elämässään. Olen vahvasti oma itseni, nainen, ystävä, äiti ja vaimo, kaikki roolit ovat tasapainossa keskenään. ❤



Esitä itsellesi johdonmukaisesti näitä paljastavia kysymyksiä ja löydät elämäsi tarkoituksen sekä autat sitä toteutumaan.


 

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Elämäntarkoitusta etsimässä


Tässä on 15 kysymystä, jotka asettavat sinut elämäntarkoituksesi suuntaan. Bongasin nämä kysymykset Katjan Tässä ja Nyt blogista, ne ovat poimittu mukaan täältä. Ole hyvä, käytä hyväksesi, jos tunnet tarvetta. Minä vastailin näihin kysymyksiin seuraavasti:

 
1. Mikä antaa minulle energiaa? Oma yksin vietetty aika lataa tehokkaasti akkujani. Perheeni ja muidenkin ihmisen kanssa koetut ilon ja onnen hetket. Liikunta ja kirjoittaminen.
 
Toiminta mikä on harmoniassa tarkoituksesi kanssa, energisoi. Toisaalta toiminta mikä ei resonoi ydinolemuksesi kanssa, uuvuttaa. Tiedosta ja käytä energiatasoasi oppaana. 

2. Mikä innostaa minua? Innostun uusista ideoista, ihmisten tarinoista ja kokemuksista. Innostun kirjoittamisesta, myös elämän pienistä ihmeistä. Oma lapseni saavat minut myös ponnistelemaan ja omalla energiallaan myös usein innostumaan.

Tämä on parempi kuin laimea "mistä olen intohimoinen?" Kenen tahansa on helppoa erottaa innostus. Ja hassua on, että löydät intohimosi pelkästään tiedostamalla, mikä innostaa sinua. 

3. Millaisia ideoita minulle tulee suihkussa? Vaikea kysymys... en muista mitä yleensä suihkussa ideoin. Saunan lauteilla yksinäni haaveilen unelmiani.
 
Suihku on luultavasti rentouttavin osa jokapäiväistä elämäämme. Inspiraatio iskee, kun olet rentoutunut, koska silloin olet vastaanottavaisin. Tiedosta siis, millainen inspiraatio tulee raikastuessasi ja puhdistuessasi.
 
4. Millaisista asioista ihmiset kysyvät minulta aina? Hmm... "Mitä sinä ajattelet / Mitä voin tehdä / Onko sinulle sattunut tai tapahtunut näin..?" Jotakuinkin tämäntapaisia kysymyksiä minulta kysytään, ei kukaan ole koskaan kysynyt minulta mitään mikä liittyisi teknisiin laitteisiin, ruoanlaittoon (no tähän ehkä kerran tai kaksi) tai ylipäätänsä yleissivistykseen liittyviin asioihin ;).
 
Millaisia neuvoja toiset etsivät sinulta? Tämä on merkki siitä arvosta, minkä voit mahdollisesti antaa maailmalle laajemmin.

 
5. Millaisia keskusteluja käyn lähimpieni kanssa? Elämänpohdintoja. Tulevaisuuden suunnitelmia. Kasvun iloja ja kipuja. Ilon ja surun aiheita.
   
Mihin aiheeseen uppoudut rakkaidesi kanssa? Mitä informaatiota jaat niiden ihmisten kanssa, joista välität eniten? Mistä puhut, kun olet todellinen itsesi?

6. Mitä teen vapaa-ajallani? Liikun, kirjoitan, luen, vietän aikaa perheeni ja ystävieni kanssa. Visioin tulevaa ja rentoudun.

Teot sanelevat, missä prioriteetti on.
 
7. Mistä aiheista luen säännöllisesti? Hyvinvoinnista, elämäntavoista sekä ajatuksen voimasta.  
 
Selvä tapa säteillä valoa suurimpiin kiinnostuksiisi.
 
 
 
 
8. Mitä toistuvia unia minulla on? En saa nyt kiinni mistään toistuvasta unesta... unia kyllä olen viime aikoina nähnyt enemmänkin.
 
Unien teemat paljastavat paljon alitajunnastasi. Etsi unien merkitystä tajutaksesi paremmin välitettävän esoteerisen viisauden.
 
9. Minkä elämäni kokemusten aikana olen tuntenut olevani eniten elossa? Oi... tätä piti ihan todella miettiä. Uskon kuitenkin olleeni eniten elossa niinä hetkinä, kun olen ollut täysin läsnä hetkessä ja sisäisen fiiliksen on täyttänyt rakkauden tunne. Elossa olen kokenut olleeni myös saadessani luoda itse jotain, joskus tietty musiikkikin saa syttymään eloon :).
Eri "kierre" innostuksesi seuraamiseen.
 
10. Mitä ainutlaatuisia kiinnostuksia tai kykyjä minulla oli pienenä lapsena? Osasin virkata ennen kuin menin kouluun tai kirjoittaakaan. Olin hyvä käsitöissä ja sepitin ja kirjoitin tarinoita ja päiväkirjaa jo hyvin pienenä (heti kun opin kirjoittamaan).
 
Jos muistisi on hämärä, pyydä vanhemmiltasi lisää selkeyttä. Tämä kysymys paljastaa paljon luontaisista kyvyistäsi ja kiinnostuksistasi ennen yhteiskunnan ehdollistamista.


Loput 5 kysymystä jatkuu seuraavassa postauksessa... 
 

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Kesäloman parhaat ainekset...


... syntyvät kiireettömyydestä, aikatauluttomuudesta, yhdessä olosta, hitaudesta, perhosista, kukkasista, tuoksuista, linnun laulusta, jäätelöstä, aamuista jolloin voi syödä ulkona, kauniista lämpöisistä illoista, järven ja meren tuoksusta ja tunnusta, uimisesta, paljaista varpaista. Näistä ja monesta muusta pienestä asiasta koostuu minun parhaat kesälomafiilikset.

 
 

Kesä on koittanut meillekin! Koululaisemme ovat olleet jo muutaman päivän lomalla, tämä on tuonut minullekin lomafiilistä, vaikka onkin viileää ja vettä satelee. Lapsemme ovat jo täysin aikatauluttomia ja pian minäkin. Voi, niin sitä jo odotankin. Ne hommat mitä teen, nautin niistä, ainakin suurimmaksi osaksi. Joudun vyöhyketerapiaopintoihini liittyen tekemään ensi viikolla kaksi tenttiä, joihin lukemiseen motivoituminen ei meinaa nyt käynnistyä. Mutta näiden jälkeen, lomailen lasteni kanssa elokuuhun asti. Ihanaa!
 



 
 
Olen aina nauttinut kesästä. Nautin kesän tuomasta valoisuudesta, vihreydestä ja kukkasista. Kesällä tuntuu aivan kuin päivässä olisi enemmän tuntejakin. Viime kesän päätös olla tekemättä liian tarkkoja lomasuunnitelmia tulee pitämään tänäkin kesänä. Tahdon, että kesä vie minut täysin "pihalle" arkisesta aherruksesta, niin fyysisesti kuin henkisestikin, ja tähän tarvitsen suunnittelematonta aikaa. Aikaa jolloin voi tehdä sitä, mikä sillä hetkellä tuntuu hyvälle. Tulemme matkaamaan tänäkin kesänä mökille Ahvenanmaalle, joka onkin toiminut meidän perheen akkujen latauspaikkana jo viimeiset kymmen vuotta, mutta muita tarkkoja suunnitelmia emme tule juurikaan tekemään.
 
 

 
 
...Muista iloita hetkestä. Muista olla kiitollinen. Muista arvostaa kaikkea sitä mitä on. Muistaa ottaa aikaa itselle. Muista olla. Muista kuunnella. Muista nauttia. Muista haistella, maistella ja tuntea. Muista olla läsnä. Muista itsesi. Minä itse valitsen asiat ja tekemiset elämääni, muista tehdä ne ilolla ja mielihyvällä. 
 
Näin kirjoitin itselleni viime kesänä ja nämä tahdon muistaa tänäkin kesänä.
 
Ihanaa kesää jokaiselle!