Etusivu

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Tottumus on tapa(ni)

 
Oletko koskaan kiinnittänyt huomiota siihen millä tavalla laitat aamulla kahvin tippumaan? Tai harjaat hampaasi? Entä mille paikalle istut ruokapöydässä, tai työpaikan kahvihuoneessa tai mihin paikalle yleensä menet ryhmäliikuntatunnilla? Entäpä, kun ajat autoa, kiinnitätkö enemmän huomiota ohikiitäviin maisemiin, siihen mitä tulee radiosta vai omiin ajatuksiisi kuin siihen kuinka auto allasi ja ohjauksesi ansiosta liikkuu? Niin, en minäkään. Istun melkolailla samalle paikalle aina ruokapöydässä, enkä sen kummemmin paneudu siihen kuinka hammasharjani suussani liikkuu. Eikä tässä mitään vikaa olekaan. Ellei kuitenkaan tällaisiin pieniin toistuviin asioihin koskaan kiinnitä huomiota, saatamme alkaa pitämään asioita itsestäänselvyyksinä.


 
 
Etenkin lapsiperheissä ja varsinkin lasten ollessa pieniä rutiinit ja tietyt rituaalit helpottavat arkea kummasti ja tuovat lapsille ennakoitavuudessaan turvallisuutta. Nämä myös kaikessa tylsyydessään nopeuttavat vanhempien toimia, kun ei tarvitse joka kerta hakata päätänsä seinään yrittäessään hoitaa jotain arjen askareita. Arki rutiinien ja tottumusten myötä muuttuu pikkuhiljaa sujuvaksi ja soljuvaksi. Jatkuessaan näihin rutiineihin ei välttämättä tule kiinnittäneeksi huomiota. Arjen askareet alkavat hoitua kuin automaatio-ohjauksella. Samaan aikaan voi alkaa tuntua, että arki aivan kuin puuroutuisi. Kaikki on samaa rumbaa päivästä toiseen, aamulla töihin, illalla kotiin. Pyykit, tiskit ja harrastukset hoituvat samalla kaavalla. Mitä on tapahtunut? Mihin katosi sujuva, soljuva ihana arki? Miksi arjesta on tullut raskaan tuntuista, mihinkään ei ole aikaa, vaikka aikaa tavallaan kuitenkin on? Missä on se arjen taika? Arjen taika katoaa, kun läsnäolo tekemisestä katoaa. Kun ei ole läsnäoloa, ei huomaa ääniä ja tuoksuja ympärillään, ei niitä maisemia joissa on, eikä sitä mitä on tekemässä.
 
Olemme paljon tottumustemme  ja tapojemme orjia. Minun arkeni äitinä on hyvin pitkälti täyttynyt rutiineista. Olen käynyt mindfulness-kurssia ja harjoitellut tietoisesti läsnäoloa. Kunnes jossain vaiheessa syttyi lamppu yläkopassani. Tein tiettyjä rutiineja esim. aamutouhut (aamupala, isot kouluun, pienelle pesut ym.) tietyllä "kaavalla", joka toimi ja oli hyvä, mutta tästä tekemisestä oli kadonnut "kipinä". Tein ne, jotta karkeasti sanottuna pääsin niistä eroon ja sitten pystyin olemaan läsnä. Niin. Ei siis mitään tolkkua! Nyt voin jo onneksi nauraa itselleni tässä asiassa, oppi on mennyt perille. Rutiinit olivat kääntyneet minua vastaan. En enää ollut hetkessä. Ainoa millä kuitenkaan viime kädessä on merkitystä on tällä hetkellä. Arjen taika palaa kyllä takaisin, kun on ja keskittyy siihen mitä tekee, eikä ajatuksissaan vaeltele niissä monissa asioissa, joita pitäisi vielä hoitaa tai niissä asioissa mitä on ehkä jäänyt tekemättä. Ainahan näitä asioita löytyy, niin paljon kuin vain jaksaa kaivaa.

Arki on kuitenkin meillä jokaisella se missä tätä elämää harjoitellaan ja eletään. Ei kenenkään elämä ole ainaista juhlaa tai lomaa. Ei tätä elämää ja arkea kannata hukuttaa itsestäänselvyyksiin tai siihen, että mieli vaeltelee jatkuvasti muualla tästä hetkestä. Mitäpä jos tänään tekisitkin asioita hieman toisin? Mille maisema näyttää, jos istuisitkin pöydän toiselle puolelle? Arjen itsestäänselvyydet saattavat  saada helposti uuden merkityksen. Ja loppu viimein, mikä edes on itsestäänselvyyttä?


 

tiistai 20. tammikuuta 2015

Sisäisen voiman hakumatkalla

 
Hiljaista blogissa - kiireistä elämässä. No ei vaan, ei minulla kiireistä ole ollut. Ei sinne päinkään, päinvastoin. Koko alkuvuosi on ollut sujuvan rauhallista arjessamme, ajatuksissa ei vain ole ollut tilaa kirjoittamiselle, vaikka ajatuksia onkin risteillyt ahkerasti puoleen jos toiseenkin.
 
Rauhallisuuteni huipentui viikonloppuun, jonka vietin mökillä mieheni kanssa 10- vuotishääpäivämme kunniaksi. Ilman televisiota, ilman muita ihmisiä, ilman aikatauluja, ilman velvoitteita, ilman pieniä arjen ylellisyyksiä kuten sisävessaa tai juoksevaa vettä hanasta. Mutta ilman mitään prameiluja meidän viikonloppumme oli enemmän kuin hyvä tai ihana. Nukuimme pitkään, saunoimme, söimme hyvin ja hitaasti, minä voitin itseni ja kävin avantouinnillakin! Olimme vain takkatulen ja kynttilöiden loisteessa luonnon pimentyessä. Itseasiassa alan tulla siihen kohtaan elämääni, että näen olemisen tekemistä tärkeämpänä. Uskon, että olemisen pitäisikin tulla ennen tekemistä, eikä päinvastoin.
 
 


 
Tuolla mökillä ollessani vasta huomasin oman väsymykseni. Sen, joka päivittäin on ollut läsnä, mutta sitä, joka niin salakavalan hitaasti oli hiipinyt hiljalleen elämääni, etten ollut sitä tunnistanut. Rauhallisesta arjesta huolimatta olin väsynyt. Luulin voivani hyvin ja kyllähän sitä teinkin ja teen edelleenkin. Mutta tuolla luonnon rauhassa, hiljaisuudessa ja levossa en voinut mitään sille, että ensimmäisenä iltana luomeni alkoivat jo kahdeksan aikaan painua väistämättä kiinni. Unta riitti kellon ympäri ja unta riitti myös päiväuniin, eikä unta seuraavanakaan iltana tarvinnut odotella. Yölliset seikkailuni omissa unissani sekä joskus kuopuksen sängyn vierellä silittelyt olivat huomaamatta tehneet minusta väsyneen.
 
Nyt univelka on selätetty tai ainakin lyhennetty. Joskus täydellinen nollaaminen kaikista arjen askareista ja aikatauluista on virkistävää ja voimauttavaa. Minä ainakin tarvitsen välillä aikaa, tilaa ja tyhjyyttä ympärilleni kuullakseni itseäni - ollakseni minä. Löytääkseni jälleen oman sydänrytmini kaikkeen tekemiseen, kun se joskus harmiksi katoaa kaiken velvoitteiden ja tekemisten jalkoihin. Omasta sisäisestä voimasta tuleekin pitää kiinni ja kunnioittaa sitä. Kun kerran löytää tuon voiman, sitä alkaa vaalia ja haluta sen olemassaoloa jokaiseen päivään. Arki onkin monin verroin helpompaa omasta sisäisestä voimasta käsin, ainakin minulla on näin. Tiedän, että monissa lapsiperheissä vanhempien täydellinen irrottautuminen on todella haastavaa. Ei tämä meidänkään perheessämme ole tavallista, suorastaan hyvin harvinaista. Ehkäpä juuri osittain tästäkin syystä viikonloppu tuntui niin hyvälle. Kuitenkin jo pienetkin yksinäiset hetket arjessa ovat arvokkaita. Noissa hetkissä asuu viisaus, luovuus, rehellisyys itseä kohtaan ja se sisäinen voima. Näistä hetkistä kannattaa pitää kiinni.

 



Ihania talvipäiviä sinulle!
 
 

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Oma valinta - oma elämä



Elämä on juuri sellainen millaiseksi sen luot. Elämäntarkoitus on juuri se, minkä haluat ja sanot sen olevan. Sinun tehtäväsi on se, minkä itsellesi annat. Kaikki pohjautuu sinun valintoihisi.
 

 
 
Kun jossain vaiheessa ymmärsin tämän. Tajusin. Tämä on minun elämäni. Tämän elämän luon minä itse, joka hetki, milloin tahansa ja missä ikinä olenkin, teen itse valintoja. Valintoja, joista koostuu elämäni. Välillä hyvinkin pienistä palapelin paloista valintani koostuvat. Ihan jo siitä, mitä laitan suuhuni. Liikutanko itseäni tänään vai en. Siivoanko vai en. Minun täytyy vain valita itseäni ajatellen. Itseäni kunnioittaen ja itseäni arvostaen. Minä luon elämäni joka päivä tässä ja nyt. Joka päivä suuntaan kohti unelmiani, eläen kuitenkin joka hetki tätä elämää nyt. Aina en ole osannut valita itseäni kunnioittaen ja rakastaen. Tästä syystä elämäni oli välillä raskasta. Välillä olin hyvin syvällä kiinni ulkopuolelta tuleviin odotuksiin, paineisiin ja haasteisiin. Tai ainakin luulin olevani. Tajutessa, että aina voi itse valita, sen pieleen menneen valinnan jälkeenkin itseä rakastaen, muuttuu elämä hiljalleen valoisammaksi ja antoisammaksi. Ainakin minulla kävi näin. Aina ei vain välttämättä muista ja ymmärrä, että loppuviimein kaikki tässä elämässä on omista valinnoista kiinni. Aina on mahdollisuus sanoa ei ja kieltäytyä, jos se tuntuu parhaalle tai oikealle oman hyvinvoinnin kannalta.  
 
Elämä on. Mysteeri. Elämä on ihanaa ja välillä haastavaa. Elämä on kaikenlaisia tunteita muun muassa kivuista, säryistä, sydänsuruista, ikävästä, ilosta, onnesta, vihasta, syyllisyydestä, mielipahasta rakkauteen, tyytyväisyyteen, rauhaan ja nautintoon. Elämään kuuluu kaikenlaiset sateenkaaren värit, välillä ne harmaat kaudetkin, jolloin omaa suuntaa voi puntaroida onko tämä oikea. Kaikenlaiset koettelemukset ja kompastukset voivat kuitenkin olla loppuviimein joskus parasta mitä meille on tapahtunut. Nämä pakottavat meidät valintojen ääreen. Niiden valintojen, joiden kautta voimme löytää itseämme ja omaa parastamme.
 
Elämä on. Joskus naurua ja onnen huumaa. Joskus kyyneleitä ja murhetta. Mutta kuten onkin sanottu, kyyneleet ovat huomisen helmiä.
 

Elämä on. Tänäänkin tässä ja nyt.
 

Valinta on minun. Kuten myös sinun - sinun elämäsi suhteen.

 

 

maanantai 5. tammikuuta 2015

Hyvinvointia etsimässä


Arki on alkanut jälleen loman jälkeen. Meillä oli pitkä loma, sille se ainakin minusta tuntui. Ihanaa, kun kellään ei ollut aamulla hoppu, vaan saimme nauttia hitaista aamuista ja aamiaisista. Minulle aamut ovat yksi vuorokauden parhaimmista ajoista, sillä yleensä jos saan aamun aloittaa "omaan tahtiini" on päiväkin mukavan soljuva. Mutta nyt nautimme arjesta ja sen tuomasta erilaisesta tahdista päiviin. Minäkin heräsin tänä aamuna 5.50 pirteänä tähän uuteen viikkoon ja päivään (tätä ei ole tapahtunut pitkään aikaan, ainakaan omasta vapaasta tahdosta).
 



 
Montaa päivää ei tätä kuukautta tai tätä uutta vuotta ole vielä mennyt, ja hämmästyksekseni ja ilokseni minun silmiini on pistänyt vaikka kuinka ja monta erilaista hyvinvointiin liittyvää haastetta. Ihan pysähdyin miettimään onko näitä ollut aiempinakin vuosina näin paljon ja ne vain eivät ole omiin silmiini sattuneet. Vai onko niin, että hyvinvointi vain kiinnostaa enemmän ja enemmän ihmisiä ja siitä syystä haasteitakin on enemmän. En tiedä. Ja loppujen lopuksi sillä ei ole väliä. Väliä on vain sillä, että jokainen, joka haluaa elämäänsä hyvinvointia, löytää ne omat keinot ja ehkä pienetkin jutut, joilla muuttaa arkeansa, elämäänsä, tottumuksiaan tai tapojaan, niin että voi hyvin. Ja mikäpä mukavampaa kuin osallistua haasteisiin, ainakin on joku tai jokin joka tsemppaa eteenpäin jaksamaan ja yrittämään ja näiden kautta voi saada paljon uusia ideoita ym. hyvinvointinsa suhteen. Aina kuitenkin kannattaa rikkoa omia rajojaan edes hieman ja kokeilla uusia juttuja, ainakin välillä.
 
Minä otin mielenkiinnosta osaa Facebookissa Toimiva keho- valmennuksien Tammikuun hyvinvointikalenteri-haasteeseen. Mukavan pieniä juttuja onkin ollut nyt muutama päivänä tiedossa, kuten eilen illalla kaksi tuntia ennen nukkumaan menoa suljin puhelimeni (pistin äänettömälle), tietokoneeni ja television. Minulle tämä oli haaste, sillä usein lasten mentyä nukkumaan, minä surffailen netissä, käyn Facebookissa tms. Tästä on tullut minulle enemmänkin tapa kuin poikkeus. Televisiota katselen nykyään harvoin, eli se ei ollut minulle ongelma, mutta tämä netti onkin toinen juttu. Mukavaa oli ollakin ilta ilman nettiä, Facebookia tms. Olipa paljon aikaa lukea! Enkä mitään tainnut menettää, päinvastoin. Silmiini on osunut monia muitakin haasteita lankutushaasteista painonhallintaan, ruokavaliomuutoksiin ja mielenhallintaan liittyviä haasteita, kuten Facebookin tietoinen tammikuu-haaste. Toivottavasti jokainen löytää omat jutut, joiden ansiosta voi hyvin.
 
Minä sain myös mieheltäni haasteen... hän ehdotti, että juoksisimme yhdessä tänä vuonna maratoonin, puolikkaan sellaisen. Tässä on minulle haastetta! Nyt kun olen tämän asian ääneen lausunut, niin ehkäpä pysyn mieheni kintereillä kesällä. Toivotaan ainakin näin. Ei muuta kuin tossua toisen eteen siis!
 
Hyvinvoivaa tammikuuta sinulle!

torstai 1. tammikuuta 2015

Uusi vuosi - uuden alku



Edessä on sata ovea, tuhat tietä.
Valitse sydämellä, punnitse tunteella,
käytä hiven järkeä.
Ovet on tehty avattaviksi,
tiet tallattaviksi, elämä elettäväksi.
Jos erehdyt, uskalla itkeä,
uskalla nauraa, uskalla muuttaa suuntaa.
Ei mikään kasva ilman vettä,
ei ihminen kypsy ilman kyynelittä.
Mutta silti odota parasta, äläkä pelkää pahinta, niin saat mitä ansaiset.”
 

Tämä on minun muistutukseni itselleni tälle uudelle vuodelle, mutta ota ihmeessä sinäkin, jos tarvitset. Elämä avautuu ja ovet aukeavat niille, ketkä niistä ovat valmiita kulkemaan. Minun aikani on nyt, tässä näin ja tänä vuonna, näin päätin ja tältä minusta nyt tuntuu! Aion tehdä tästä vuodesta yhden elämäni parhaimmista, tärkeimmistä ja muistorikkaimmista. Ja kuinka sen aion tehdä? No se onkin toinen juttu. 
 

Aloin jo joulun kiireettöminä päivinä pohtia mitä minä tulevalta vuodelta haluan. Ja tajusin, että loppuviimein olin tätä pohdintaa jo tehnyt kauan. Saadessani selville mitä haluan, aloin miettiä mikä minua estää tekemästä niitä muutoksia mitä haluan nyt heti tässä näin. Sillä kaikki hetket, niin tänään kuin huomennakin ovat yhtä hyviä. Joten jos muutosta haluaa, kannattaa se aloittaa heti,  joskus riittää hyvinkin pienet askeleet, sillä jokainen otettu askel on kuitenkin jo muutosta.

Vaikka muutoksen voikin yleensä tehdä heti, ihan mihin vuoden aikaan tahansa, niin vuoden vaihde on kuitenkin hyvä hetki summata mennyttä. Mistä edellisenä vuonna on voinut tuntea kiitollisuutta, mikä on ollut ihanaa, minkä haluaa säilyttää ja vaalia elämässäni eteenpäin ja mitä ei enää tarvitse kantaa mukanaan ja mistä voi luopua? Samaan aikaan katse siintää eteenpäin. Mitä hyvää minä voin elämälleni tehdä, jotta voin paremmin, elän enemmän omannäköistä elämääni ja tunnen itseni hyvinvoivaksi oman arkeni keskellä? Mitä haluan vuoden päästä muistella lämmöllä? Monet viettävätkin tipatonta tammikuuta, ostavat salijäsenyyden ja joku aloittaa herkkulakon. Kaikki ovat hyviä aikomuksia hyvinvoinnin kannalta. Minäkin olen joskus tehnyt lupauksen liikuttaa itseäni enemmän. Mutta en enää pitkään aikaan. Lupaukseni itselleni ovat muuttuneet sitä mukaan mitä itse olen muuttunut. Ja välillä olen pohtinut miksi mitään edes lupaisin, pystynkö lupaukset pitämään ja kenelle viime kädessä lupaan.

Vuosi sitten lupasin itselleni nauraa ja iloita enemmän. Ja varmasti tämä tulikin toteutettua vuoden aikana, vaikka myös kyyneleitäkin viime vuoteen mahtui. Viime vuonna, minä tein myös henkisen päätöksen muuttaa elämäni suuntaa hitaammaksi ja omannäköisemmäksi. Lähdin opiskelemaan vyöhyketerapiaa, aloitin tämän blogin kirjoittamisen, ryhdyin joogaamaan säännöllisesti, kävin intuitiivisen kirjoittamisen kurssin, ja paljon muuta isompaa ja pienempää mahtui vuoteen. Astuin itselleni uusille, tuntemattomille poluille. Vuosi 2014 oli minulla myös päätösten ja irtipäästämisten aikaa. Välillä tämä tuntui tahmealta ja jopa rankalta. Päästin yksi kerrallaan irti omista rajoittavista uskomuksistani sekä asioista, joiden en enää kokenut palvelevan minua. Nyt kun katson mennyttä vuotta, tunnen kuitenkin iloa. Se on ollut hitaampi kuin edelliset ja se on ollut enemmän minun näköinen. Olen onnistunut.

Mutta mitä nyt tänä uutena vuotena… ajatukseni risteilivät paljon uudenvuodenlupauksen suhteen. Haluanko tehdä ”lupausta”? Mitä lupaisin jos lupaisin? Päädyin kuitenkin siihen, että tänä tulevana vuonna minä haluan ja aion kuunnella vielä enemmän itseäni ja toimia oman intuitioni johdattamana. Tätä minä teen jo nyt, mutta tahdon valjastaa sen elämääni pysyväksi. Tänä vuonna aion myös tehdä muutoksia elämässäni, jotta se näyttää ja tuntuu vielä enemmän minun näköiseltäni ja tämä tapahtuu sillä, että aion ottaa askeleita kohti omia unelmiani. Aion konkreettisesti valaa unelmilleni perustaa. En jää odottamaan parempaa hetkeä tai aikaa, vaan tämä käsillä oleva aika ja hetki ovat mahdollisia muutoksille ja minun unelmilleni, kuten myös sinun! Minä voin ja pystyn tavoitella omia unelmiani ja haaveitani, aivan yhtälailla kuin sinäkin.
 
 


Muutos on mahdollista vuoden jokaisena päivänä. Tänäänkin! Joten ulos mökistä, kopista, rajoitteista tai mistä ikinä sinun pitääkään päästä irtautumaan ja hihat heilumaan kohti omia unelmia ja omaa hyvinvointia!


Vuosi 2015 – tee siitä elämäsi paras, tärkein ja muistorikkain vuosi ikinä!


Tervetuloa uusi!