Etusivu

maanantai 22. helmikuuta 2016

Sitku elämästä nytku elämään


Tiedätkö sen tunteen, kun pitäisi pestä pyykit, käydä kaupassa, kirjoittaa töihin tärkeä raportti, lukea tenttiin, tarkastaa lasten läksyt, viedä päiväkotiin sukset, laittaa ruokaa ja siivota, vaatekaappikin odottaa järjestelijää ja olisi vielä käytävä lenkillä. Sitten on vielä sitä ja tätä ja tuotakin. Aina jotakin. Tekemistä kyllä riittää, ainakin mielen sisällä, jos ei muuten. Elämä tuon päänsisäisen tehtävälistan kanssa muodostuu kuin huomaamatta sitten kun elämäksi. Elämää ei todellisuudessa ehdi elämään tässä hetkessä, kun huomio on suunnattuna koko ajan siihen mitä seuraavaksi pitäisi tehdä ja mikä on vielä tekemättä. Aina kun saa yhden asian päätökseen, tulee uusia asioita mitä "pitäisi" tehdä. Tämä on kuluttavaa ja uuvuttavaa, ainakin minulla oli. Olin nimittäin joskus mestari tekemään to do-listoja itselleni. Tästä sitten kun - elämästä seuraakin helposti tilanne, että tulee odotettua lomaa, vapaapäiviä, matkaa, ihan mitä tahansa mikä vie huomion hetkeksi pois vallitsevasta olotilasta ja tilanteesta. Siitä omasta arjesta, omasta elämästä tässä ja nyt hetkessä.

 
 
Moni meistä viettääkin suuren osan elämästään ja ajastaan juoksemalla jonkin perässä tai ehkäpä jotakin pakoon. Saatamme rakennella mielessämme salaisia haaveita, joissa kuvittelemme elämämme olevan parempaa jossakin muualla, kumpa vain pääsisimme sinne. Haaveilla kyllä kannattaa aina ja unelmoida, mutta ei tämän hetken kustannuksella. Tämä "jossain muualla" eläminen riistää kyvyn elää nyt. Se riistää myös kyvyn nähdä maailman kauneus ja sen mitä hyvää se tarjoaa juuri nyt. Sillä joka päivä tapahtuu myös jotain hyvää. 
  
Mitäpä jos siirtyisikin elämään sitku elämästä nytku elämää. Eli elämään tässä ja nyt.

Törmäsin joku aika sitten jossain minä saan ja minun ei tarvitse tehdä- listauksiin. Tämä on loistava lista tuon iänikuisen to do-listan tilalle. Eli ... kirjoita paperille otsikko on MINÄ SAAN! ja tähän alle voi kirjoittaa vain ne todella pakolliset tehtävät, jotka odottavat välittömiä toimia. Sitten on hyvä kirjoittaa toinen lista, jonka otsikko on MINUN EI TARVITSE TEHDÄ! Ja tämän alle tulee kirjoittaa kaikki ne muut tehtävät, jotka todellisuudessa jaksavat odottaa parempaa hetkeä tai eivät ehkä tarvitse edes sinun toimia lähiaikoina. Tähän listaan kuuluvat usein ne ikuisuusprojektit tai muut asiat, joiden aika ei ole nyt. Ne ovat niitä asioita, jotka ovat vain mielen tuomaa lisäduunia, sitä joka koettaa vetää sinut pois tästä hetkestä. Tuon listan voi vaikka polttaa ja antaa näiden asioiden todellakin olla tämän jälkeen. Tämä vaatii irtipäästämistä, eikä se aina välttämättä ole kovin helppoa, mutta se kannattaa. Kirjoittamalla lista on helpompi havaita oman mielen sisäinen to do - lista ja se miten paljon tehtäviä sitä itse itselleen onkin saattanut kasata ja minkä takia. Mikä on se perimmäinen syy miksi nuo tehtävät todellisuudessa olisi tehtävä juuri nyt? Voisiko osan tehtävistä  vain antaa olla? Ehkä niiden aika ei ole nyt.



Mielen sisäisen siivouksen jälkeen on helpompi elää nytkun elämää, kun saa tehdä sen mikä on tehtävä. Aina kaikki ei ole mukavaa tai kivaa elämässä, ei edes joka kerta. Joskus joutuu tekemään asioita, jotka eivät ole mieluisia, mutta vastaan pyristelemällä tilanne vain hankaloituu. Siihen mikä on väistämätöntä ja pakko hoitaa, voi itse valita asenteen. Kun valitsee hyväksyvän asenteen ja keskittyy siihen hyvään mitä itse tekeminen aiheuttaa, tulee pyhitettyä elämä nyt kun- elämälle. Nyt kun- elämässä on kaikki muu liikenevä aika helpompi keskittää läsnäololle. Ilolle omassa elämässä.


Sellaisia mietin nyt, joten iloista viikkoa sinulle! 

Ja mukavaa lomaa jos satut olemaan lomalla juuri nyt!
 

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

On ystäviä


On ystäviä.


Lähellä ja kaukana. On niitä, joiden kanssa jaetaan ihan kaikki, arkiset, ne pienetkin asiat, jopa ne, jotka joskus voisi jättää sanomattakin. He ovat niitä, jotka ovat läsnä kaiken aikaa, vaikkei heitä näkisi tai olisi muuten yhteydessä. Jotenkin he vain ovat siinä. Heille voi soittaa ihan pienestäkin mitättömästä asiasta ja he ymmärtävät, jopa siitä mitä tänään voisi laittaa ruoaksi. Sitten on niitä, jotka ovat kaukana, joiden kanssa ollaan harvoin tekemisissä, mutta he ovat niitä, joilla on paikka aina sydämessä, ehkä hyvin erityinenkin. He on niitä, joiden kanssa tavataan harvoin, mutta juttu alkaa aina siitä, kuin olisi eilen tavattu. Heidän kanssaan on mukava muistella hymyssä suin menneitä tai nauraa vedet silmissä yhteisille retkille ja kommelluksille.

On ystäviä.


Ilossa ja surussa. On ystäviä, joille jakaa ne kaikista kipeimmätkin haavat ja he seisovat rinnalla tapahtui mitä tapahtui. Näitä ystäviä on vähemmän, mutta he ovat sitäkin kalliimpia. He kuuntelevat ja ovat hiljaa, kun on sen aika. He löytävät juuri ne oikeat sanat oikeaan aikaan, he auttavat jaksamaan eteenpäin ja ottavat kädestä kiinni, kun sitä tarvitsee. He ovat aarteita tässä elämässä. Itse he eivät tätä edes aina tiedä. On ystäviä, joiden kanssa nauretaan ja pidetään hauskaa. Heidän kanssaan voi heittää itsensä vapaalle ja nauttia elämästä. He saavat sinut rentoutumaan ja nollaamaan päänsisäistä myllerrystä.

On ystäviä.


Onneksi on. Toisilla on paljon ystäviä. Toisilla vähemmän. Tosi ystäviä on vähemmän ja kavereita enemmän. Itse olen saanut onnekseni muutaman todella hyvän ystävän. Toiset asuvat kaukana ja toiset lähempänä. Toisten kanssa on jaettu elämää jo kahdenkymmen vuoden ajan ja toisten kanssa on kaveruus kehittynyt ystävyydeksi vasta aikuisena. Ystävillä on tärkeä paikka meidän jokaisen elämässä.


Onnea on ystävä. Edes yksi sellainen. 


Halaus sinulle! ♥



torstai 11. helmikuuta 2016

Asenne ratkaisee


Täällä jälleen. Mieheni vietti lähes 10 kuukautta ulkomailla. Olin yksin kolmen lapsen kanssa, nyt en enää, olemme koko perhe kasassa. Tuo aika on lyhyt ihmiselämän mittakaavassa. 2 – vuotiaan elämässä se on lähes puolet. Ja ikävän tunne sydämessä, se on pitkä aika. Tuo aika kasvatti minua valtavasti, kuten on moni muukin tässä elämäni varrella tehnyt, kun on sallinut sille luvan. Kun on keskellä muutosta ja kasvua, voi joskus hiipiä mieleen mikä tarkoitus tällä on, mutta loppujen lopuksi sillä ei ole väliä, kun on itse valmis muuttumaan ja kasvamaan. Minulle etenkin viime vuoden loppu ja tämän vuoden alku oli työtä oman asenteeni kanssa. Olen aina koettanut suhtautua asioihin positiivisesti ja tiedän sen kantaneen hedelmää. Mutta nyt sain todella haastaa itseäni oman mieleni suhteen.


Elämä onkin ainaista oppimista ja kasvamista eteenpäin.

Unirytmini heitti päälaelleen viime syksynä. Olin päivät kädet täynnä kotiäitinä ja yrittäjänä ja yöt opiskelin. Tarkoitukseni oli tehdä tuota vain hetken aikaa, jotta saan lopputyöni psykologisen vyöhyketerapiaopintojen osalta päätökseen, mutta koska en päivisin ehtinyt kuroa yöllistä valvomistani umpeen oli kierre nopeasti valmis. Olen toki ennenkin kokenut väsymystä. Kahden ensimmäisen lapsemme välillä on 2-vuotta ja tuohon aikaan tuli sujuvasti elettyä lähes 4-vuotta enemmän vähemmän väsyneenä. Mutta olen oppinut vuosien saatossa kuuntelemaan itseäni, ottamaan itselleni aikaa ja etenkin nukkumaan ja antamaan itselleni lepoa silloin, kun sitä olen tarvinnut. Nyt tämä levon saaminen oli kuitenkin todella haastavaa. Olin väsynyt, ja tiesin ja tunsin kehossani, että tämä kierre olisi saatava katkaistua nopeasti. Juuri kun aloin saada itse unta ja nukkua hyvin, alkoi 2-vuotiaamme heräillä öisin milloin minkäkin syyn takia. Koska arjessa ei muita aikuisia ollut läsnä – sain omasta selkärangasta vedettyä voimia valvoa lapseni vierellä. Tämä lisäsi väsymystäni. Iltaisin en meinannut saada unta ja yölliset heräilyt jäivät päälle, vaikka olisinkin saanut jo nukkua. Tässä sitten tein kaikki temput mitä osasin – meditoin, ei nettiä tai urheilua myöhään iltaisin ym.ym. tarkoituksena saada levolliset pitkät yöunet itselleni, siinä onnistumatta. Tätä kesti kuukausia. Tässä rytäkässä en sitten jaksanutkaan tehdä mitään ylimääräistä, kuten huomasittekin, bloginikin jäi täysin jalkoihin, elämän jalkoihin. Joskus on näin, ja se on vain hyväksyttävä. Helpottaa kummasti, kuin väkisin yrittämällä.
Pakkasen kuuraamia kukkia portailla

Mitä tästä opin?

Asenne ratkaisee. Väsyneenä on kovin helppo jäädä kiinni negatiivisen kelan pyörimiseen ja jos tähän kelaan jää jumiin satelee negatiivisuutta entistä enemmän. On niin kovin helppoa nähdä ne asiat, jotka eivät ole hyvin kun on väsynyt tai muuten murheen keskellä, mutta entä ne hyvät jutut – niitä kuitenkin on, aina. Huomaamme niitä tai emme. Kun on väsynyt tai muuten allapäin, vaatii mielen treeniä, että kykenee näkemään ja nostamaan hyvät asiat päivänvaloon, ja antamaan niille tilaa omassa elämässä ja mielessä. Sillä samallalailla kuin negatiivisuus lisääntyy siihen keskittymällä, tapahtuu myös positiivisuuden kanssa. Tiedän kyllä. Ei se ole aina helppoa – ainakaan alkuun, ei yhtään. Mutta ei kannatakaan haukata liian suurta palaa kerralla – pienenkin hyvän näkeminen auttaa ja jeesaa eteenpäin. Asenne onkin suurin työkalumme elämämme muutoksiin. Ihan kaikessa. Minä kehitin itselleni väsyneen äidin mantran, jota hoin mielessäni itselleni, joka hetki kun otti tiukille ”olen täynnä elinvoimaa ja iloa, olen täydellinen ihana nainen ja kärsivällinen äiti”.  Joskus jopa ääneenkin tätä sanoin. Silmät ristissä tätä hokiessani, aloin hiljalleen jopa tunteakin näin. Eli asenne ratkaisee. Jonain aamuna hämmästyin kuinka muutaman katkonaisen sängyssä vietetyn tunnin jälkeen heräsin ja totesin itselleni ”onpa ihana herätä, olen elossa”! Niin koomiselta kuin tuo kuulostaakin, niin näin oli.  

”Olen täynnä elinvoimaa ja iloa!”
”Olen täydellinen ihana nainen ja kärsivällinen äiti.”

Kannattaa siis aina keskittyä iloon ja hyvään, edes pienesti, vaikka olisi minkälaiset pussit silmien alla tai minkälaisissa olosuhteissa hyvänsä. Mitä hyvää sinä voisit löytää tänään omassa arjessasi? Sillä tiedätkö, sinunkin ympärilläsi on kauneutta ja hyvää vaikka kuinka paljon, vaikka olisit minkälaisen suon keskellä, tai millainen keli ulkona tahansa. Usko pois. Sitä on. Kokeile vaikka. Näe edes yksi kaunis kukka, kynttilän liekki, lapsen hento ja pehmeä käsi, pakkasen kimalle hangen pinnalla, lämpimät kuivat kengät jalassasi, tai pipo lämmittämässä korviasi ja sateen kostuttama asfaltti.

Näin kaunista oli tammikuussa.

Elämä on varjoa ja valoa, surua ja iloa, onnea ja pettymystä, väsymystä ja elinvoimaa, kaikkea väriloistoa yhtä aikaa ja erikseen. Jokainen meistä itse päättää mihin haluaa ensisijaisesti milloinkin kiinnittää huomiota.  

Iloa päivääsi!